iPhone hakkaa nokialaiset Suomen nettikäytössä
Suomen ylivoimaisesti suosituimmaksi selainpohjaisten palveluiden puhelinmalliksi on noussut Apple iPhone. Lähes joka kolmas sivulataus, vierailu tai uniikki kävijä mobiilipalveluissa oli iPhone-puhelimen käyttäjältä.
Tämä selviää espoolaisen mobiilipalveluiden analytiikkaan ja käyttökokemuksen parantamiseen keskittyvän QAim Oy:n analyysistä. Yritys analysoi CEM4Mobile Metrics -tuotteestaan yli 20 miljoonaa mobiilipäätelaitteen sivulatausta ajalta vuoden neljän ensimmäisen kuukauden aikana.
Toukokuussa julkisuuteen nousi Aalto-yliopiston tutkimukseen perustuva tieto, jonka mukaan Suomen yleisiin puhelin on Nokian 2760 -malli. Tutkimuksen mukaan Nokia 2760 puhelimen osuus Suomen matkapuhelinkannasta vuonna 2009 oli 4,7 prosenttia.
Selainpohjaisissa palveluissa Nokian osuus kaikista sivulatauksista oli 60,7 prosenttia ja näin ollen Nokian ylivoima käytetyissä suomalaisissa mobiilipalveluissa on edelleen kiistaton. Nämä sivulataukset syntyivät 199 erilaisesta puhelinmallista.
Applen 33,9 prosentin osuus sivulatauksista tehtiin ainoastaan kahdesta eri päätelaitteesta, iPhonesta sekä langattoman lähiverkon kautta käytetystä iPod Touch -musiikkisoittimesta.
Suomen suosituimmaksi puhelinmalliksi ilmoitetun Nokia 2760 sijoitus sivulatauksiin perustuvalla selainpalveluiden listalla löytyy sijalta 69. CEM4Mobile Metrics -tuotteesta kerätyistä sivulatauksista ainoastaan 0,12 prosenttia syntyi tällä puhelinmallilla.








