Iphone johdatti poliisit ryöstäjän jäljille
Iphone on houkutteleva kohde varkaille ja ryöstäjille. San Franciscossa 41-vuotiaan miehen kadulla ryöstäneelle Iphonen vieminen osoittautui kuitenkin pahaksi virheeksi. Kekseliäs uhri hyödynsi Iphonen paikannusta ja poliisit nappasivat rosvon kiinni kolmessa tunnissa, San Francisco Chronicle kertoo.
Erikoinen tapahtumasarja sai alkunsa sanfranciscolaisen miehen pitäessä Mac-kannettavaa kädessään kadun kulmassa. Suurikokoinen henkilö veti kannettavan uhrin käsistä ja lähti juoksemaan. Uhri lähti jahtaamaan ryöväriä ja taklasi hänet nurin. Tappelu loppui kuitenkin lyhyeen rikoskumppanin ajettua paikalle. Kannettava päätyi toisen mukaan ja toinen ryöväri nappasi uhrilta pudonneen Iphonen.
Iphonen ryöstö osoittautui kuitenkin virheeksi. Uhri kertoi poliisille käyttävänsä Applen Mobileme-palvelua, jolla voi paikallistaa kadonneen Iphonen. Hän kirjautui palveluun ja näytti poliisille Iphonen sijainnin kartalla. Poliisit alkoivat jäljittämään Iphonea sen lähettämien sijaintitietojen perusteella ja vain kolme tuntia myöhemmin ryöstäjä saatiin kiinni ja Iphone palautui omistajalleen ehjänä.
Iphonen ryöstöyritys päättyi lopulta onnellisesti, mutta San Franciscon apulaispiirisyyttäjä Brian Buckelew varoittaa Iphonen olevan haluttu kohde rosvoille. Hän arvioi jopa joka toisen kaupungissa tapahtuvan ryöstön liittyvän Iphoneen, ja oikeudessa on puitu pahimmillaan kolmeakin Iphone-ryöstöä yhden päivän aikana.








