Iphone OS 4.0 julkistettiin − moniajo Applen kosketuslaitteisiin

100 uutta ominaisuutta luvassa kesällä
Iphone OS 4.0 tuo moniajon Applen kosketuslaitteisiin Iphone OS 4 tuo Iphoneen moniajon ja mahdollisuuden hallita ohjelmia entistä tehokkaammin.

Applen kosketusnäytöllisiin mobiililaitteisiin tulee kaivattu tuki ohjelmien tausta-ajolle. Moniajo on yksi yhteensä sadasta uudesta toiminnosta, jotka Apple lupaa kesällä ilmestyvään Iphone OS 4.0:aan.

Iphone OS:aan on toivottu moniajoa alusta saakka. 'Applen pääjohtaja Steve Jobs myöntää yhtiön olevan myöhässä sen kanssa.

Apple on torjunut moniajotoiveet aiemmin vetoamalla akunkeston heikkenemiseen, ja on sen sijaan ehdottanut ratkaisuksi viime vuonna Iphone OS 3.0:aan lisättyä push-ilmoituspalvelua.

Jobsin mukaan Apple on etsinyt pitkään ratkaisua, jolla varmistetaan se, ettei akku tyhjene tai puhelin hidastu. Iphone OS 4:ssä ongelma on yhtiön mukaan ratkaistu, ja siinä voidaan siirtyä ohjelmasta toiseen ilman nykyistä ohjelman sammumista.

Esimerkiksi musiikkiohjelman voi jättää soittamaan musiikkia ja voip-ohjelmia, kuten Skypea voidaan käyttää samaan aikaan toisen käynnissä olevan ohjelman kanssa. Ohjelman vaihto tehdään kaksoisklikkaamalla Iphonen valikkonäppäintä, jolloin näytön alareunaan tulee näkyviin käynnissä olevien ohjelmien kuvakkeet.

Moniajo on toteutettu seitsemällä uudella ohjelmakirjastolla, joiden hyödyntäminen vaatii pieniä muutoksia ohjelmiin. Applen esittelytilaisuudessa näytetyn Pandora-musiikkiohjelman moniajoa tukevan version kehityksen kerrotaan kestäneen vain päivän.

Kansioita, peliverkosto ja mainospalvelu

Iphone OS 4 helpottaa myös ohjelmien hallintaa. Ohjelmia voidaan järjestää kansioihin, joten Iphoneen voidaan asentaa 2160 ohjelmaa nykyisen 180 ohjelman sijaan.

Kansioille tulee käyttöä, sillä Iphone-ohjelmien määrä on ylittänyt 185 000 rajan. Ohjelmista 50 000 on pelejä. Iphone OS 4:n myötä peleissä voidaan hyödyntää sosiaalista peliverkostopalvelua tulosten jakamiseen ja pelikaverien etsimiseen.

Apple tuo ohjelmistonkehittäjille myös uutta mobiilimainospalvelua, jolla voidaan rahoittaa muuten ilmaiseksi jaettavien ohjelmien kehitystä. Apple kosiskelee Iphone OS 4:llä myös yrityskäyttäjiä lupaamalla parempaa laitehallintaa, tietoturvaa ja tuen useille Exchange-tileille.

Iphone OS 4 on saatavana ohjelmakehittäjille ensimmäisenä esiversiona heti ja se tullaan julkaisemaan kesällä.

Tagit: Apple, Ipad, Iphone, Ipod
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös