"Isoja muutoksia iPhonen näyttöön, runkoon ja liittimeen"

"Isoja muutoksia iPhonen näyttöön, runkoon ja liittimeen"

Lähde on paljastanut uusia tietoja Applen seuraavasta iPhonesta, kertoo iLounge-palvelu. Lähteen mukaan Apple pitää iPhonen ruudun leveyden samana, mutta sen pituus kasvaa. Tämä tietäisi muutoksia sovelluskehitykseen. Myös perinteisen liittimen muutos aiheuttaisi melkoisia haasteita.

Aiemmatkin ennakkotiedot ovat kertoneet, että Apple aikoisi suurentaa iPhonen näyttöä nykyisestä 3,5 tuumasta. Uudessa iPhonessa ruutu olisi vähintään neljän tuuman kokoinen.

iLoungen lähteen mukaan suurennus toteutettaisiin kuitenkin vain kasvattamalla ruudun korkeutta, mutta ei leveyttä. iPhonen pituus kasvaisi noin sentillä, mutta laitteen leveys pysyisi nykyisissä mitoissa.

Apple luopuisi näin iPhonen perinteisestä kuvasuhteesta. Samalla myös sovellukset pitäisi ohjelmoida uudelleen, ja eri sukupolvien puhelimien välille tulisi sovellusten yhteensopivuuden ongelmia. Tämä heikentää lähteen kertoman tiedon uskottavuutta.

Ohuempi runko, pienempi liitin

Lähteen tietojen mukaan iPhonen paksuutta vähennettäisiin parilla millillä. Uusi laite olisi enää noin 7,4 millimetrin paksuinen. Lisäksi laitteen takakuoren lasipintaa korvattaisiin metallisella pinnalla. Myös jotkin aiemmat huhut ovat kertoneet tällaisista muutoksista.

iLoungen lähde sanoo myös, että Apple aikoisi pienentää iPhonen liitäntä- ja latausjohdolle tarkoitettua liitintä, jota käytetään myös iPadissa ja iPod-soittimissa. Liittimen koko olisi jatkossa samaa luokkaa kuin laitteen pohjassa olevat pienet mikrofonin ja kaiuttimen aukot.

Muutos toisi melkoisia käytännön ongelmia. Maailmassa on satoja miljoonia Applen laitteita ja muiden valmistajien oheislaitteita, jotka käyttävät aiempaa liitintä. Liittimen pienentäminen voisi tuoda ongelmia koko tälle ekosysteemille.

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös