Isot operaattorit lähtivät 4g-verkkokisaan
Operaattoreiden nykyiset 3g-tukiasemat voidaan usein päivittää lte-sukupolveen. Nykyisissä hspa-verkoissa on kuitenkin päivitysvaraa jopa 42 Mbit/s -nopeuksiin, joten laajamittaisempia lte-verkkoja odotetaan Suomeen vasta pitkälle 2010-luvulla.
Suomessa alkaa marraskuussa ensimmäistä kertaa langattomien radiotaajuuksien huutokauppa, kun mobiilioperaattorit tavoittelevat kolmea 2,5–2,6 gigahertsin 4g-verkkojen lupia. Taajuuksille mahtuu näill' näkymin kolme lte-tekniikan verkkolupaa, ja yksi mobiili-wimax-lupa. Niitä havittelevat ainakin DNA, Elisa ja Teliasonera.
Kolme suurinta mobiilioperaattoria ovat pitkin syksyä ilmaisseet mielenkiintonsa lte-verkkoihin, mutta virallista ilmoittautumista ei ole annettu.
Helsingin Sanomien tietojen mukaa toimiluvista sen sijaan eivät kilpaile ainakaan Sanoma Televisionin omistama laajakaistaoperaattori Welho, viestintäyhtiö Aina Group tai verkkoyhtiö Digita, joka rakentaa jo 450 megahertsin taajuusalueella flash-ofdm-verkkoaan (@450). Finnet-ryhmästä ei ole haluttu sen sijaan kommentoida aikeita.
Huutokauppaan piti ilmoittautua viimeistään eiliseen 7. lokakuuta mennessä, eikä enää siis pääse mukaan. Huutokauppa alkaa 17. marraskuuta. Osallistumismaksu on 50 000 euroa. Kierroksia odotetaan huutokaupassa useita, eikä päättymisajankohtaa siksi vielä tiedetä.
Huutokaupalle ei ole Lindénin mukaan asetettu tavoitehintaa, eikä rahoja ole korvamerkitty mihinkään tarkoitukseen. Ruotsissa ja Norjassa 4g-huutokaupoilla kerättiin noin 130 ja 30 miljoonaa euroa, joten Suomessa on arvioitu päästävän useisiin miljooniin euroihin. Operaattorit ovat kuitenkin toppuutelleet, että kallis huutokauppa viivästyttäisi verkkojen rakentamista ja nostaisi aikanaan kuluttajahintoja.
Lupia lte- ja mobiili-wimax-verkoille
Huutokauppa koskee 2 500–2 570 ja 2 620–2 690 megahertsin taajuusalueita, joilta myydään 14 kappaletta 20 megahertsin kaistoja. Yksi valtakunnallinen operaattorii tarvitsee neljä 20 megahertsin pakettia. Jäljelle jäävä 50 megahertsin kaista (2 570–2 620 MHz) soveltuisi mobiili-wimax-käyttöön.
Keväällä viestintäministeri Suvi Lindén (kok) kertoi New York -matkallaan, että wimaxia kehittävä siruyhtiö Intel havittelisi Suomen laajakaistakisaan. Intelistä ei haluttu kommentoida aikeita Tietokone-lehdelle. Ministeri Lindén myönsi Tietokoneelle äskettäin, että talouden taantuma on saattanut viedä Intelin halut osallistua huutokauppaan.
Viestintävirastosta kerrottiin Tietokoneelle torstaina, että huutokaupan osallistujat ovat salaisia siihen asti, kunnes huutokauppa on päättynyt.








