It auttaa ulos taantumasta
Suomalaisyritykset leikkasivat huonon taloudellisen tilanteen vuoksi it-investointejaan, ja tarkan euron politiikka jatkuu moni paikoin vielä tänä vuonnakin. Tästä huolimatta monet TTL:n (Tietotekniikan liitto) it-barometriin vastanneet uskovat, että tietotekniikan tehokkaammalla hyödyntämisellä päästään taantumasta parempaan vauhtiin.
”Vaikka it-kustannuksista on odotusten mukaisesti tingitty ja projekteja lykätty, yli puolet vastaajista näkee it:n hyödyntämisen olevan lääke taantumasta ja hitaasta talouskasvusta toipumiseen. Prosessien yhtenäistäminen, verkkoliiketoiminta, sähköinen asiointi ja muut innovatiiviset IT:tä hyödyntävät ratkaisut koetaan käyttökelpoisiksi toipumiskeinoiksi”, kommentoi tuloksia johtava tutkija Tomi Dahlberg Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulusta.
Hän odottelee mielenkiinnolla, johtavatko nämä näkemykset toimenpiteisiin.
Vuoden 2010 it-barometrin vastaajista yli puolet (53 prosenttia) kertoi, että tälle vuodelle ennustettu hidas talouskasvu lisää voimakkaasti paineita vähentää yrityksen it-kustannuksia. 39 prosenttia yrityksistä on taantuman aikana jo leikannut niitä, ja suurin osa yrityksistä on yhdenmukaistanut ja tiivistänyt it-arkkitehtuuriaan.
Vain noin 30 prosenttia yrityksistä kertoo hyödyntäneensä tietotekniikkaa taantuman aikana uuden liiketoiminnan synnyttämiseen. Sen nähdään kuitenkin edistävän taantumasta nousua.
Yhteisöllisyyttä ei hyödynnetä
Verkkoliiketoiminnalle vastaajat lataavat suuria odotuksia, mutta sosiaalisen median hyödyntämisessä ollaan vasta alkutaipaleella.
”Sosiaalisen median merkitystä liiketoiminnalle on pohdittu vasta vähän aikaa, mutta odotukset sen strategiselle hyödyntämiselle ovat suuret. Sillä on myös selkeä yhteys verkkoliiketoimintaan. Siksi on yllättävää, että sosiaalisen median strategiat eivät ole yleistyneet lainkaan vuoden aikana", TTL:n toiminnanjohtaja Robert Serén hämmästelee.
Barometriin vastasi 176 suomalaisyritysten liiketoiminta- ja it-johdon edustajaa yli 500 hengen organisaatiosta. Sen tekemiseen ovat osallistuneet viestintätoimisto Conexio ja Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun liiketoiminnan teknologian laitos. Kokonaisuudessaan se julkistetaan toukokuun lopussa.








