It-rahat palveluihin, ei enää rautaan
Laitevalmistajien ei kannata kovin innostua, vaikka Gartner-tutkimuslaitos ennakoikin it-kulutuksen kasvavan tänä vuonna 4,6 prosentin verran. Suurin osa kasvusta osuu muille tietotekniikan osa-alueille, laiteostokset lisääntyvät vain hippusen.
”Vielä viime vuoden loppupuolella näytti siltä, ettei it-kulutus saavuta vuoden 2008 tasoa ennen kuin 2011. Nyt tilanne näyttää paremmalta. 4,6 prosentin kasvulla 2008 tasolle noustaan nopeammin, vielä tänä vuonna”, tutkimusjohtaja Richard Gordon toteaa.
Hän hillitsee kuitenkin innostuneimpia muistuttamalla, että suuri vaikutus rahaliikenteen lisääntymiseen on dollarin heikentymisellä.
Kasvu on prosenteissa komeinta niin kutsuilla kehittyvillä markkinoilla, mutta niiden painoarvo koko maailman tilastossa on suhteellisen pieni. Länsi-Euroopassa markkinat kasvavat 5,2 prosenttia, mutta USA:ssa vain 2,5 prosenttia.
Sekä palveluihin että sovelluksiin käytettävä potti kasvaa keskimääräistä kasvua enemmän, mutta laitekaupan arvo kasvaa vain 1,6 prosenttia.








