Verkkolaskuihin tulee lisää kilpailua

Netposti alkaa ottaa vastaan pankkien e-laskuja
Itella haastaa pankkien e-laskut Tommi Björklund kertoo, että Itella tuo Netpostiin kirjeiden ja laskujen ohella digilehdet, ja seuraavassa vaiheessa sähköiset e-kirjat. Suunnitelmissa on myös kansalaisten omien tiedostojen arkistointitoiminto. Verkkolaskuissa taas kilpaillaan entistä vahvemmin pankkien kanssa.

Pankit, suuryritykset ja valtiokin yrittävät patistaa kansalaisia vastaanottamaan laskunsa sähköisesti, koska tämän arvioidaan tuovan yrityksille ja julkishallinnolle miljoonasäästöt. Itella eli entinen Suomen Posti lisää kilpailua alkamalla ottaa vastaan pankkien e-laskuja sähköiseen verkkopalveluunsa Netpostiin.

Tähän asti yritysten vaikeutena on ollut päättää, tukeako pankkien vai Itellan tapaa verkkolaskuissaan. Itella aikoo jatkossa tukea myös pankkien järjestelmää.

Yritykset kilpailevat siitä, hoitaako kuluttaja sähköiset laskunsa pankkien vai postin järjestelmässä. Itella haluaa pankkien e-laskuja tukemalla varmistaa, että asiakas saa kattavimman palvelun Netpostissa.

Pankkien suomalaisessa e-laskujärjestelmässä ovat mukana kaikki tunnetuimmat suomalaispankit, eli Aktia, Handelsbanken, Nordea, OP-Pohjola, Paikallisosuuspankit
, Sampo Pankki (Danske Bank), Säästöpankit, Tapiola ja Ålandsbanken.

Pankkien sähköisiä e-laskuja lähettävät useat sadat yritykset Suomessa. Lisätietoa järjestelmästä on Finanssialan keskusliiton e-laskusivuilla.

Itellan Netpostin ratkaisuliiketoiminnan johtaja Tommi Björklund kertoo Tietokone-lehdelle, että tavoitteena on saada e-laskujen vastaanotto käyttöön loppuvuodeksi tai ensi vuoden alkuun. Se ei korvaa Netpostin nykyistä paperilaskuja matkivaa sähköistä laskua, vaan tulee nykyisen verkkolaskun rinnalle.

Pankit kehuvat e-laskujärjestelmänsä eduksi sitä, että laskut voi maksaa pelkällä muutamalla klikkauksella. Itellan kautta systeemi ei toimi aivan yhtä helposti, koska asiakkaan on ensin siirryttävä Netpostista pankin verkkopalveluun.

Itellan verkkopalveluun siis kirjaudutaan pankkien tunnuksella, mutta laskujen maksaminen vaatii taas uuden sisäänkirjautumisen.

Perinteiset pankit vieroksuvat Netpostia

Poikkeuksen muodostaa tosin SOK-konsernin S-Pankki, jonka kanssa Itella on tehnyt läheisemmän yhteistyösopimuksen. Laskujen maksu käy Netpostista kirjautumatta verkkopankkiin erikseen.

Itellan Netpostin etu pankkeihin nähden on kuuden vuoden arkisto. Pankit eivät tarjoa arkistointia välttämättä kuin 18 kuukauden päähän tai ei juuri lainkaan. Ne laskevat, että asiakkaat itse tulostavat laskunsa arkistointikäyttöön.

Johtaja Pia Sarnala-Kallio Nordeasta kertoi Tietokone-lehdelle, että pitkäaikaisempi arkisto vaatisi kalliita investointeja tietojärjestelmiin. Siksi sitä ei vielä ainakaan tarjota. Sarnala-Kallion mukaan palvelu voidaan tuoda, jos kuluttajilla näyttävät haluavan maksaa siitä riittävästi lisäpalveluna.

Toinen tekninen ero on se, että Itella lähettää uusista kirjeistä ja laskuista sähköpostitse tai tekstiviestillä ilmoituksen. Pia Sarnala-Kallio sanoo, että Nordeakin on tuomassa nämä ilmoitukset myöhemmin. Viestiin ei laiteta web-osoitetta, eikä siinä pyydetä asiakastietoja. Ilmoitusten ei haluta missään nimessä sekoittuvan rikollisten urkintaviesteihin.

Verkkolaskuja tulee kolmella eri tekniikalla

Itella kehitti Netpostille myös kännykkäkäyttöliittymän, mutta sitä käyttääkseen on hankittava erillinen Itellan tunnus. Pankkien mobiilipalveluiden kautta ei ainakaan toistaiseksi voi kirjautua Itellan palveluun.

Pankit ovat perustelleet varovaista suhtautumistaan Itellan Netpostiin sillä, että ne haluavat pitää koko maksutapahtuman omissa käsissään, jotta ongelmatilanteissa ei olisi epäselvyyttä vastuukysymyksistä. Näin voisi käydä, jos maksu ei onnistu, eikä kuluttaja tiedä, oliko parhaillaan pankin vai postin päässä.

Itellan Netpostin kanssa on tehnyt laskutussopimuksen jo 3000 yritystä. Palvelua käyttää noin 180 000 suomalaista, eli vasta muutama prosentti 5,3 miljoonan ihmisen väestöstä.

Itellan ja pankkien järjestelmän lisäksi monet pienyritykset laskuttavat asiakkaitaan suoraan sähköiset pdf- ja Word-liitetiedostoilla. Kuluttaja joutuu siis jatkossakin pähkäilemään, millä lukuisista tavoista sähköiset laskunsa vastaanottaa, vai pitäisikö yhä pitäytyä paperilaskuissa. Kaikkiaankin arviolta alle 10 prosenttia suomalaisista ottaa vastaan verkkolaskuja.

e lasku 468

Postin verkkolaskun etu on se, että laskun esitetään kuten perinteinen paperilasku. Siitä saa myös pdf-kopion tulostusta varten. Itella tuo rinnalle pankkien e-laskut parantaakseen "yhden luukun" palvelua. Se haluaa vastaanottaa ja arkistoida kaikki kuluttajien sähköiset asiakirjat Netpostiiin.

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

Avoimien ohjelmistojen käyttö - Katso tapahtuman videoidut esitykset
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös