Javan luoja heitti pyyhkeen kehään

Javan luoja heitti pyyhkeen kehään

Oracle sai ostettua Sunin pitkällisten veivaamisen jälkeen – kilpailuviranomaiset halusivat varmistua, ettei avoimen koodin tietokantaohjelmisto Mysql puristu hengiltä jo tervetulohalauksessa. Se ei suinkaan ollut Sunin ainoa ohjelmistotuote, josta olisi kannattanut olla huolissaan.

Pitkään ei Oracle ehtinyt isännän ääntä käyttää talossa, kun jo kuultiin Solarikseen liittyvistä muutoksista. Sun on ollut vankka avoimen koodin ohjelmistojen kannattaja ja avasi Solaris-käyttöjärjestelmänsä koodin jo vuosia sitten. Komento takaisin, totesi Oracle äsken ja muutti Solariksen taas maksulliseksi.

Yksi Sunin kruununjalokivistä oli Java. Sen tulevaisuudesta ei ole ainakaan vielä kerrottu mitään dramaattista, mutta huolestuttavana merkkinä voi pitää sitä, että Javan isäksi mainittu James Gosling kertoo eronneensa Oraclen palkkalistoilta.

Salaperäiseksi asian tekee se, että Gosling ei kerro syytä erolle blogikirjoituksessaan, jossa hän tapauksesta ilmoittaa. ”Jos sanoisin asiasta mitä tahansa täsmällistä ja rehellistä, siitä koituisi enemmän haittaa kuin hyötyä”, hän muotoilee arvoituksellisesti.

Vihreämmälle oksalle loikkaamisesta tuskin oli kyse, sillä Gosling ei myöskään kerro, mitä hän aikoo seuraavaksi ryhtyä tekemään. Ennen työnhakurumbaa mies aikoo ainakin vetää vähän henkeä.

Tagit: Java, Mysql, Oracle, Solaris, Sun
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös