Jengi kehuskeli murhilla Facebookissa – 43 pidätettiin

Jengi kehuskeli murhilla Facebookissa – 43 pidätettiin

New Yorkissa on törmätty erikoiseen rikosvyyhteen, joka ratkesi Facebookin ja Twitterin avulla. Kaksi nuorisojengiä taisteli aseellisesti erään Brooklynin alueen hallinnasta. He kertoivat iskuista toisilleen yhteisöpalveluissa, ja niinpä poliisi sai pidätettyä kerralla 43 henkilöä.

Pidätyksistä kertoo esimerkiksi NBC New York. Kaksi jengiä, Hood Starz ja Waves, taistelivat keskenään Brownsvillen alueella Brooklynin kaupunginosassa.

Jengien jäsenet olivat pääosin nuoria, keskimäärin 17-vuotiaita. Väkivaltaisissa yhteydenotoissa ja ammuskeluissa kuoli useita ihmisiä, joista jotkut olivat täysin ulkopuolisia.

Koodikieltä Twitterissä ja Facebookissa

Nuoret käyttivät Facebookissa ja Twitterissä koodi-ilmaisuja, joilla kerrottiin rikoksista. Esimerkiksi kun toisen jengin jäsenet olivat ampuneet Wave-jengin jäsenen, he kirjoittivat yhteisöpalveluun "lyöneensä hänet pois surffilaudan päältä".

Poliisi seurasi jengiläisten viestintää pidemmän aikaa, ja näin saatiin kerättyä riittävästi todisteita. Viranomaisten mukaan yhteisöpalveluissa kerrottiin kuudesta murhasta, 32 ammuskelusta, 36 ryöstöstä ja monista muista rikoksista.

Poliisi toivoo, että laajat pidätykset saisivat kyseisen kaupunginosan tilannetta rauhoittumaan.

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös