Joka 20. autoilijalla on nytkin puhelin korvalla
Yhdysvaltojen viranomaiset ovat julkaisseet huolestuttavia tietoja puhelinten käytöstä autoissa. Millä tahansa hetkellä viisi prosenttia maan autoilijoista puhuu puhelimeensa ilman asiallista hands-free-laitetta. Muut vaaralliset tavat ovat vain lisääntyneet kielloista huolimatta.
Yhdysvaltojen liikenneministeriö kertoo, että kännykkään puhuvien autoilijoiden määrä on pysynyt samanlaisena tai kasvanut valistuksesta huolimatta. Asiaa on tutkittu eri puolilla maata tarkkailupisteissä.
Kun ohi kulkevia autoilijoita seurataan eri aikoina, heistä keskimäärin joka 20. puhuu puhelimeensa liikennesäädösten vastaisesti. Tulos on samanlainen kuin vuosina 2009 ja 2010 tehdyissä tutkimuksissa.
Joka sadas kuljettaja tutkii nytkin kännykän ruutua
Samoissa tutkimuksissa havaittiin, että millä tahansa hetkellä keskimäärin noin yksi prosentti autoilijoista lähettää tekstiviestiä, lukee sähköpostia, selailee nettiä tai käyttää puhelinta muulla vastaavalla tavalla. Tämä lukema on kasvanut noin 50 prosenttia viime vuodesta.
Erillisessä haastattelututkimuksessa (pdf) yli 75 prosenttia henkilöistä sanoi, että he vastaavat puheluihin ajaessaan autoa. Noin 40 prosenttia henkilöistä myös soitti puheluita autoillessaan. Samaan aikaan osa heistä myönsi, että he eivät mielellään olisi itse auton kyydissä, jos kuljettaja toimisi näin.
Lähes 20 prosenttia vastaajista totesi, että he lähettävät joskus tekstiviestejä tai sähköposteja puhelimestaan ajaessaan autoa.








