Joka toinen jakaa kuviaan netissä

Joka toinen jakaa kuviaan netissä

Valokuvia ei digikameroiden yleistyessä enää esitellä sukulaisille ja tuttaville muovitaskullisista albumeista vaan entistä enemmän verkon kautta. Nikonin julkistaman tutkimuksen mukaan yli puolet suomalaista jakaa kuvia netissä. Venäläiset tutkimus osoittaa härskeiksi ja itserakkaiksi.

Nikonin tutkimuksen mukaan suomalaisista 41 prosenttia ottaa 25–100 kuvaa kuukaudessa. Yleisimpiä ovat matka- ja maisemakuvat. Lähes puolet eurooppalaisista ja peräti 56 prosenttia suomalaisista jakaa kuviaan nykyisin internetissä.

Tutkimuksen mukaan eri puolilla Eurooppaa tähtäillään kameralla erilaisiin kohteisiin. Venäläiset tuntuvat olevan sekä itserakkainta että härskeintä porukkaa. Itsestään kertoo kuvia kuvia ottavansa 34 prosenttia. Briteistä vain 6 prosenttia tekee näin.

Niin sanottujen rohkeiden kuvien ottamisessa venäläiset ovat niin ikään kärjessä 14 prosentillaan. Häveliäimpiä ovat ruotsalaiset (5 prosenttia) ja britit (3 prosenttia).

Järki mukaan

"Monien, erityisesti nuoremman sukupolven, ottamia kuvia ei enää säilytetä perhe- tai yksityisalbumissa. Nyt kuvat päätyvät puolijulkiseen tilaan, kun ne ladataan internetiin. Kuvia eivät enää katsele vain perheenjäsenet vaan laajemmat vertaisryhmät ja toisiinsa löyhästi liittyvien ihmisten verkostot", valokuvauksen ja kulttuurin tutkija Martin Lister sanoo.

Nikon on nettiasiantuntijoiden avulla laatinut netiketin valokuvien jakamista varten. Se tähdentää esimerkiksi, että verkkoon ei pidä laittaa noloja kuvia toisista ilman lupaa. Kuvien vaikutusta muihin ihmisiin on syytä miettiä hetki ennen latausnappulan painamista. Edelleen kannattaa muistaa, että kuvia saattaa katsoa esimies, ystävät ja sukulaiset – joskus ventovieraatkin.

Tagit: digikuvaus, Nikon
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

Avoimien ohjelmistojen käyttö - Katso tapahtuman videoidut esitykset
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös