Kahden ytimen Atom-sirut tuovat vauhtia pikkukoneisiin

Laitteiden toimitukset vauhtiin
Kahden ytimen Atom-sirut tuovat vauhtia pikkukoneisiin

Pienet ja edulliset minikannettavat ovat yhä tehokkaampia työkaluja, sillä laitevalmistajat ovat aloittaneet Intelin kahden ytimen suorittimiin perustuvien mallien toimitukset.

Uudet kahden ytimen Atom-siruihin perustuvat minikonemallit ovat odotettu uutuus. Piirit parantavat siruvalmitajan mukaan koneiden laskutehoa, jota tarvitaan esimerkiksi teräväpiirtovideon purkamisessa.

Ensimmäinen pikkukoneiden moottorina toimiva kahden ytimen Atom N550 -piiri on kellotaajuudeltaan 1500 megahertsiä. Suoritin sisältää ddr3-muistinohjaimen sekä integroidun perustason näytönohjaimen. Prosessori valmistetaan 45 nanometrin tuotantotekniikalla.

Uutta suoritinta hyödyntäviä minikonemalleja on saatavilla kaikilta suurilta minikonevalmistajilta. Mallinsa ovat jo esitelleet myös pikkukonekaupan isot tekijät Asus ja Acer.

Atom-suorittimet lanseerattiin ensimmäisen kerran vuonna 2008. Piirit nousivat nopeasti suureen suosioon vähävirtaisissa ja edullisissa pikkuläppäreissä. Nykyisin kilpailevien valmistajien siruja löytyy minikoneista vain aniharvoista malleista.

Tagit: Atom, Intel
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös