Kännykän akku uupuu yhä nopeammin

Kännykän akku uupuu yhä nopeammin

Matkapuhelinsuunnittelussa on aina taisteltu yhä enemmän tehoa kuluttavien ominaisuuksien ja toimintojen sekä hitaasti lisääntyvän akkutehon välillä. IMS Research sanoo nyt, että tilanne on muuttumassa selvästi aiempaa huonommaksi.

Tutkimuslaitoksen mukaan virrankulutusta kännyköissä kasvattaa ensinnäkin se, että matkapuhelimilla tehdään selvästi aiempaa enemmän. Mobiilidatan käyttö on suorastaan räjähtänyt viime vuosina.

Toiseksi uusien matkapuhelinmallien uudet toiminnot ja varsinkin tulossa olevat tekniikat vaativat yhä enemmän suorituskykyä. Prosessoreista tulee nopeampia, datayhteyksistä samoin ja yhä tarkemmat ja suuremmat näytöt kasvattavat virrankulutusta, IMS Research arvioikin, että älypuhelimen virrantarve kasvaa vuodessa keskimäärin 15 prosenttia.

Seurauksena on yhä lyhyempi käyttöaika yhdellä latauksella. Jopa tämän hetken suurimmilla 1500 milliampeeritunnin akuilla monet älypuhelimet pysyvät hengissä vain kuuden tunnin ajan.

Jo tänä vuonna älypuhelimen virrantarve niin sanotuilla tehokäyttäjällä on noin kaksinkertainen akkutekniikan mahdollistamaan kapasiteettiin verrattuna. Vuonna 2013 virrantarve kasvaa jo kolminkertaiseksi ja vuonna 2014 jo lähes nelinkertaiseksi. Eikä ongelmaan ole löytymässä helpotusta ainakaan nykyisistä akkutekniikoista.

Prosessori

-

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös