Kännykät: Nokia selvä ykkönen, Apple hyppäsi kolmanneksi

Samsung kiritti toisena, Apple kaksinkertaisti puhelinmyynnin viime vuonna
Kännykät: Nokia selvä ykkönen, Apple hyppäsi kolmanneksi Nokian peruspuhelimet, kuten uudet Asha-mallit pitävät yhtiön matkapuhelinmarkkinoiden ykkösenä todennäköisesti tänäkin vuonna.

Samsung on tavoitellut matkapuhelinmarkkinoiden ykköspaikkaa, mutta IDC:n tuoreiden lukujen mukaan Nokia on edelleen ylivoimainen ykkönen selvästi laskeneesta myynnistä huolimatta. Samsung on kasvanut vahvasti, mutta viime vuoden tähti oli Apple, joka ponnahti pelkällä iPhonella maailman kolmanneksi suurimmaksi matkapuhelinvalmistajaksi.

Viime vuosi oli matkapuhelinmyynnissä kasvun aikaa. Kännyköitä myytiin yli 1,5 miljardia kappaletta. Kasvua edellisvuoteen oli 11,1 prosenttia.

Nokia haali myynnistä 27 prosenttia. Myynti laski 7,9 prosentilla ja pahin kilpailija Samsung onnistui nostamaan myyntiä 17,6 prosentilla. Nokian etumatka on kuitenkin edelleen selvä: nokialaisia myytiin 417,1 miljoonaa kappaletta ja Samsungin puhelimia "vain" 329,4 miljoonaa.

Markkinoiden kolmanneksi nousi iPhone 4S:n huiman myynnin avittamana Apple. Vuoden aikana myytiin 93,2 miljoonaa iPhonea, mikä on peräti 96,2 prosenttia edellisvuotta enemmän. Ongelmista kärsinyt korealainen LG romahti lähes neljänneksellä ja putosi Applen taakse.

Applen menestys on huima. Yhtiö on viidessä vuodessa haalinut kuuden prosentin osuuden matkapuhelinmarkkinoista suppealla älypuhelinmallistolla. Applen silloinen pääjohtaja Steve Jobs asetti yhtiön tavoitteeksi yhden prosentin osuuden matkapuhelinmarkkinoista iPhonen julkistustilaisuudessa 2007.

Applen lisäksi kasvussa on ollut myös kiinalainen ZTE. Suomessa edullisilla Android-puhelimilla tunnetuksi tullut yhtiö kasvatti myyntiä 30,9 prosentilla 66,1 miljoonaa puhelimeen. ZTE myy hyvin Euroopassa ja Aasiassa sekä pyrkii laajentumaan myös Yhdysvaltoihin.

Edulliset peruspuhelimet ovat edelleen selvästi myydyimpiä puhelimia, mikä on Nokialle suuri etu. Suurista matkapuhelinvalmistajista LG on menettänyt reippaasti myyntiä peruspuhelimissa, eikä Samsung pysty helpolla kuromaan eroa Nokiaan kiinni. Kiinalaiset halpapuhelinvalmistajat ovat menestyneet hyvin, mutta IDC arvioi Nokian säilyttävän valtikan myös tänä vuonna.

idc

IDC:n tilasto maailman matkapuhelinmyynnistä. Myyntiluvut miljoonina puhelimina.

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös