Kansalaisten rahankeräyksestä netissä tarvitaan uusi laki
Ville Oksanen kirjoittaa Tietokoneen lakiblogia. Hän työskentelee tutkijana, lakimiehenä ja toimii myös kansalaisjärjestö Effissä.
Tietokoneen blogaaja ja Effi-aktiivi Ville Oksanen pohtii tuoreimmassa blogimerkinnässään muun muassa sitä, että kansalaisten rahankeräykset netissä voisivat tehdä mahdolliseksi kansalaistapahtumat, joissa myös huolehdittaisiin siivouksesta ja turvallisuudesta nykyistä paremmin.
Ville Oksanen kirjoittaa:
Tänäkin vuonna kaljakellunnasta jäi kuitenkin melkoiset sotkut siivottavaksi, mistä pääsevät vastaamaan helsinkiläiset veronmaksajat. Tilanne ei tältä osin poikkea erityisesti vapusta tai vaikka taiteiden yöstä, mutta silti oikeampi lähtökohta olisi, että osallistujat kantaisivat vastuun myös tapahtuman jälkiraivauksesta.
Koska tapahtumalla ei voi (eikä haluta olevan) virallista järjestäjää, ratkaisumalli pitäisi rakentaa netin ylitse tapahtuvan kollektiiviseen vastuunkanton varaan – käytännössä vapaaehtoisiin osallistumismaksuihin.
Valitettavasti vain Suomen nykyinen rahankeräyslaki ei tee tätä erityisen helpoksi. Varsinaista rahankeräyslupaa on tällaiselle hankkeelle turha koittaa hakea ja joka tapauksessa ongelmaksi nousisi hakevan tahon löytäminen, koska hakeva henkilö katsottaisiin hyvin helposti myös tapahtuman järjestäjäksi.
Mikäli lupaa ei taas ole, riskinä on rahojen takavarikointi ja syyte luvan hakemattajättämisestä. Tilanne on varsin absurdi.
Suomeen tarvittaisiinkin pikaisesti lainsäädäntöuudistus, joka mahdollistaisi selkeästi verkon ylitse tapahtuvien tapahtumien rahoittamisen vapaaehtoispohjalta. Tosin uudistusta ei tietenkään kannattaisi rajata pelkästään tapahtumiin vaan koko rahankeräyslaki pitäisi laittaa remonttiin, jotta “Donate now”-tyyppiset ratkaisut olisivat myös meillä laillisia ...








