Käräjäoikeus: pelihahmon arvo 4000 euroa
Varkaus se on virtuaalinen varkauskin, totesi Kuopion käräjäoikeus. Ylen uutiset kertoo tapauksesta, joka on ilmeisesti ensimmäinen kerta, kun Suomessa on käyty oikeutta nettipelin pelitilin varastamisesta.
Syytteessä ollut opiskelija oli myynyt pelitilinsä toiselle, joka oli pelannut sillä muutamia vuosia. Tänä aikana pelihahmot ja niiden varusteet olivat tietysti kehittyneet paljon ja keränneet parempia varusteita. Myöhemmin tilin myyjä oli varastanut tilin takaisin omaan käyttöönsä.
Syytenimikkeiksi otettiin luvaton käyttö ja vahingon aiheuttaminen. Tuomiota ei kuitenkaan tullut, koska varas suostui korvaamaan vahingon uhrilleen. Korvaukseksi päätettiin 4000 euroa, joka arvioitiin pelihahmon markkinahinnaksi.








