Karmea syöksy, kova nousu – ihmeellinen palvelinmyynti
Hyvin erikoiset palvelinmyynnin luvut viittaavat yhtä aikaa kahteen ääripäähän. Palvelinmyynti on samaan aikaan sekä karmeasta syöksyssä että parhaassa nousussa vuosikausiin.
IDC on paljastanut vuoden kolmannen neljänneksen maailmanlaajuiset luvut palvelintietokoneiden myynnistä. Viime vuoteen verrattuna lasku oli jyrkkää. Palvelinmyynti laski rahalla mitattuna 17,3 prosenttia, 10,4 miljardiin dollariin (noin 6,9 miljardia euroa). Kaikki suurimmat valmistajat olivat jyrkässä laskussa.
Samalla paras nousu sitten vuoden 2005
Myönteinen puoli löytyy, jos lukuja verrataan toiseen vuosineljännekseen keväällä. Siihen verrattuna myynti oli nyt yli 12 prosentin kasvussa. Näin suurta hyppäystä vuosineljänneksestä toiseen ei ole nähty sitten vuoden 2005, toteaa IDC.
Kokonaistilanne on siis se, että myynti on vielä romahdustilassa, mutta uusi nousu on alkanut. Ensi vuoden tilanne näyttää jo varovaisen lupaavalta.
Sun romahti pahasti
Kukaan palvelinvalmistajista ei ole säästynyt laskulta, mutta erot ovat suuret. Palvelinten valtias on edelleen IBM 31,8 prosentin osuudella. HP on toisena 30,9 prosentilla. Kummankin myynti on laskenut lähemmäs 15 prosenttia. Dellin osuus on 13,5 prosenttia.
Sun Microsystemsin myynti on laskenut eniten, hurjat 35 prosenttia. Tilanne johtuu osittain epävarmuudesta, joka liittyy Sunin ja Oraclen yhdistymiseen. Sunin osuus myynnistä on enää 7,5 prosenttia. Fujitsu hätyyttelee jo Sunia 5,7 prosentin osuudella.








