Kierrä lentojen tuhkasotku, pidä etäkokous
Lentoliikenteen haavoittuvuus luonnonvoimien edessä on tullut konkreettisesti esille tuhansille suomalaisille, jotka ovat jumissa eri puolilla maailmaa loma- ja työmatkoillaan. Yrityksissä taas ihmetellään, miten saada takaisin töihin asiantuntijat ja johtajat, joiden matkat venyvät. Monet kiittelevät nyt itseään siitä, jos ovat jo panostaneet web- ja videokokouksiin.
Aamun Helsingin Sanomissa useista yrityksistä kerrottiin, että työntekijöille on järjestetty mahdollisuus tehdä etänä töitä ja osallistua kokouksiin puhe- tai videoyhteydellä. Hotelleista ja kokouspaikoilta pääsee lähes aina internetiin kokoustiloista tai asiakkaiden huoneista.
Uutistoimisto AFP:n mukaan taas EU:n liikenneministerit kokoontuvat nyt videokonferenssin avulla, kun lentäminen ei onnistu.
Netissä kuulee, että monet ovat laittaneet pystyyn spontaaneja Skype- ja pikaviestikokouksia, jos yrityksellä ei ole omaa web- tai videoneuvottelujärjestelmää. Voi olla järkevämpää toimia näin kuin lähteä kiertämään moneksi päiväksi autolla tai junalla esimerkiksi Euroopan läpi.
Ne, joilla matka on pian edessä, epäröivät lähtemistä. Jos perille asti päsäeekin, onnistuuko paluumatka? Kakki paitsi tärkeimmät matkat pistetään monilla työpaikoilla nyt jäihin.
Näiden tulivuorituhkapäivien jälkeen entistä useammilla on mielessä panostaa etäkokousten mahdollisuuteen. Puhelin-, web- ja videokokousten myyjät ovat jo hyödyntäneet lentoliikenteen seisokin. Teleoperaattori Sonera ja videoneuvottelujärjestelmien toimittaja Videra ovat mainostaneet osittain maksuttomia tutustumista konferenssipuheluihin. Teliasonera jatkaa kampanjaansa ainakin maanantain, koska lentoliikenne ei ole Helsinki-Vantaalla palautunut normaaliksi.
Soneran viestinnästä kerrotaan kerrotaan, että yritykset ovat kavainneet erityisesti paikkoja, joissa voisi kokoustaa tilapäisen tarpeen mukaan. Omaa videokokoushuonetta ei välttämättä tarivta. Tällaisia palveluita ei ole syntynyt Suomeen vielä hirveästi ..








