Kiina on pidättänyt 460 hakkeria
Tietoturvayhtiö Damballa kertoi syksyllä kiinalaisesta palvelusta, jossa kaupattiin avoimesti palvelunestohyökkäyksiä. Kuva: Damballa.
Kiinan julkisen turvallisuuden ministeriö on ilmoittanut, että maassa on tänä vuonna pidätetty yli 460 hakkeria, kertoo uutistoimisto Reuters. Ilmoitus näyttää liittyvän WikiLeaksin paljastuksiin.
Reuters kertoo, että ministeriö teki ilmoituksensa maanantaina. Edellisenä iltana WikiLeaks julkaisi Yhdysvaltojen ulkoministeriön salaisia asiakirjoja, joissa Kiinaa arvosteltiin.
Ulkoministeriön lähteen mukaan Kiinan viranomaiset johtivat hyökkäyksiä Googlea ja muita yhdysvaltalaisia suuryrityksiä vastaan. Kiinan arvioitiin tukevan omien hyökkääjiensä lisäksi myös yksityisiä hakkereita ja hyökkäysyrityksiä.
Kokonaistilanne edelleen synkkä
Kiinan ministeriö toteaa, että tänä vuonna on ratkaistu 180 hakkerointitapausta ja poliisi on pidättänyt yli 460 hyökkääjää. Kiina yrittää osoittaa, että se tekee voitavansa hyökkäysten vähentämiseksi.
Kokonaistilanne ei silti ole kovin hyvä, viranomaiset myöntävät. Hyökkäysmäärät ovat Kiinassa suuria, eikä tilanne korjaannu nopeasti.








