Kiina on suomalaisille muutakin kuin uhka
Kaikki työt valuvat Kiinaan ja tännepä jäädään nälissämme palelemaan? Ei näin, vakuuttaa Ohjelmistoyrittäjät ry. Sen mukaan Kiina on valtava potentiaalinen markkina suomalaisille it-alan yrityksille – ei vain paikka, jonne työ karkaa kotimaasta. Pari suomalaisyritystä on siellä jo menestynyt, ja niistä voi ottaa oppia, Ohjelmistoyrittäjät kannustaa.
”Kiinalaisilla on kova halu kasvaa ja kehittyä sekä myös tehdä tarvittavat investoinnit. Internetiin suhtautuminen ja näkemykset tekijänoikeuksista voivat aiheuttaa haasteita, mutta Kiinan markkinoille voi olla monessa suhteessa myös helpompi päästä kuin vaikka USA:n tai Saksan. Asiakkaat ovat todennäköisemmin kiinnostuneita suomalaisen softafirman tarjonnasta kuin armottomasti kilpailluilla länsimarkkinoilla”, kannustaa Ohjelmistoyrittäjien toimitusjohtaja Jaakko Salminen.
Nyt olisi aika iskeä
Hyvän jalansijan Kiinasta ovat jo saaneet digitaalisen sisällön myymisen kanssa työskentelevä Frosmo sekä matkapuhelimiin ja sulautettuihin järjestelmiin käyttöliittymäteknologioita kehittävä Rightware.
”Kiinaan päätimme suunnata heti yrityksen perustamisesta lähtien. Kun kaikki muut pelialan yritykset menivät Yhdysvaltoihin ja Britteihin, me yksinkertaisesti päätimme lähteä vastakkaiseen suuntaan”, kertoo Frosmon toimitusjohtaja Mikael Gummerus.
”Kiinassa markkina on kaksisataa kertaa isompi kuin Suomessa. Markkinan koon ymmärtäminen, oikeiden henkilöiden kanssa verkostoituminen ja oman naaman tunnetuksi tekeminen on tärkeää. Uskon, että vielä nyt asema Kiinassa on helpommin saavutettavissa kuin viiden vuoden kuluttua, sillä kilpailu kovenee”, toimitusjohtaja Tero Sarkkinen Rightwaresta arvioi.
Ohjelmistoyrittäjät haluaa tukea Kiinan markkinoille aikovia suomalaisia ohjelmistoyrityksiä. Yhdistys selvittää parhaillaan erilaisia mahdollisuuksia tähän.








