Kiinalaisvalmistajat kiiruhtavat tablet-trendiin

Yhä useampi valmistaja sorvaa omaa laitemallia
Kiinalaisvalmistajat kiiruhtavat tablet-trendiin

Kiinalaisvalmistajat hyökkäävät aggressiivisesti nopeasti kasvavien tablet-laitteiden markkinoille.

Esimerkiksi IBM:ltä ThinkPad-kannettavien valmistuksen hankkinut Lenovo valmistelee oman laitteensa lanseerausta vuoden jälkipuoliskolla.

Kannettavien tietokoneiden valmistajilta vuotaneiden teollisuushuhujen mukaan myös kiinalaisvalmistajat Hanwang ja Malata ovat aloittaneet omien nettilaattojensa kehitystyön.

Valmistajat haastavat kilpailijansa erityisesti edullisuudella, mikä saavutetaan esimerkiksi standardikomponenttien käytöllä. Pienimpien idän nyrkkipajojen on kerrottu säästävän myös tuotekehittelyssä, sillä usein esimerkiksi ulkonäkö on saanut vaikutteita kilpailijoilta.

Lisää malleja tulossa

Verkkolehti Digitimesin saamien tietojen mukaan Lenovon nettitablettia kehitetään yhteistyössä taiwanilaisten sopimusvalmistajien kanssa. Tiettävästi mukana kehitystyössä ovat ainakin Quanta ja Wistron.

Tablet-laitteet ovat nousseet alkuvuoden aikana kuumaksi it-trendiksi. Pikkukoneet sysään syrjännyt ilmiö on saanut valmistajat kehittelemään omia mallejaan jopa paniikinomaisella vauhdilla. Jatkossa omia versioita odotetaan putkahtavan kauppoihin yhä useammilta valmistajilta.

Tagit: iPad, tablet
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös