Kiinan uskomattomat älypuhelinmarkkinat – kuin villi länsi
Kiinan nopeasti kasvavat älypuhelinmarkkinat ovat kaikkien valmistajien tähtäimessä. Nopeasta kasvusta ja suuresta asiakasmäärästä huolimatta menestyminen Kiinassa ei ole helppoa – siitä pitää huolen hurjana riehuva kilpailu.
Verkkolehti Digitimesin teollisuuslähteiden mukaan Kiinan markkinat ovat älypuhelinten villi länsi. Tietojen mukaan markkinoista taistelee jopa 100 erilaista valmistajaa.
Älypuhelinmarkkinat Kiinassa olisivat suomalaiselle kuluttajalle painajainen. Valmistajia syntyy ja kuolee äärettömän nopeaa tahtia. Esimerkiksi älypuhelimissa tärkeitä ohjelmapäivityksiä on konkurssin jälkeen turha odottaa.
Valmistajien suuri määrä selittyy älypuhelimen kehittämisen helppoudella. Valmiiden pohjien päälle on helppo rakentaa esimerkiksi oma Android-laite. Omia laitemalleja on viime aikoina nähty pienten toimijoiden lisksi esimerkiksi Kiinassa suosiota nauttivilta verkkopalveluilta. Brändin puuttumisen vuoksi pienet valmistajat kilpailevat erityisesti edullisella hinnalla.
Ennuste: pienille käy huonosti
Kuluttajan kannalta valmistajien lyhyet elinkaaret ovat ongelmallisia. Osaltaan tilannetta helpottaa Android-laitteiden avoimuus, joiden avulla osaava käyttäjä saa viriteltyä laitteisiin käyttöjärjestelmän myös omatoimisesti.
Tulevaisuudessa pienten brändien älypuhelimille käy huonosti. Teollisuuslähteiden mukaan kuluttajien uskotaan muutaman vuoden kuluessa siirtyvän massoittain hintavampiin tunnettujen valmistajien malleihin.








