Kirjasto näyttää esimerkkiä datan avaamisessa
Yhtä tarkoitusta varten kerätyistä tiedoista voi olla hyötyä toisessakin – siksipä datan avoimuus voi luoda uusia palveluita ja liiketoimintaakin. Julkisten tietovarastojen avaamisesta on puhuttu viime aikoina paljon niin Suomessa kuin EU-tasollakin. Pääkaupunkiseudun kirjastot ryhtyivät polunraivaajiksi antamalla aineistoluettelonsa kaikkien käytettäväksi.
Helsingin, Espoon, Vantaan ja Kauniaisten kaupunginkirjastojen yhteisessä HelMet-järjestelmässä on noin 680 000 kirjan, levyn, nuotin ja muun kirjastosta löytyvän aineiston kuvailutiedot, joita kirjastot ovat tuottaneet.
Tähän saakka tieto on ollut käytettävissä vain kirjaston oman kirjastojärjestelmän kautta.
Nyt aineistoluettelo on avattu koneluettavassa muodossa kenen tahansa käytettäväksi. Koska tieto on koneluettavassa muodossa, sitä voidaan käyttää sovelluksissa.
Siirrettävän paketin koko on pakattuna 191 megatavua, purettuna muhkeat kaksi gigatavua.
Julkisen datan hyötykäyttöideoita pyritään keräämään talteen muun muassa parhaillaan käynnissä olevalla Apps4Finland-kilpailulla, joka kannustaa kansalaisia ja yrityksiä ideoimaan sekä ohjelmoimaan julkisiin datalähteisiin pohjautuvia sovelluksia.








