Koala-Ubuntu sai hyvän vastaanoton

Koala-Ubuntu sai hyvän vastaanoton

Torstaina julkaistu uusi Karmic Koala -lempinimeä kantava Ubuntu-versio on saanut lämpimän vastaanoton Suomessakin. On mahdotonta sanoa, minkä verran sitä julkaisupäivänä ladattiin, koska mahdollisia latauspaikkoja on paljon.

”Ubuntu Suomen lataussivulla kävi ensimmäisen vuorokauden aikana noin 10 000 ihmistä, joten siitä voi arvioida jonkin verran. Tarkkaa tietoa latauksista ei ole, koska ne menevät Funetin ja lukuisten muiden peilipalvelimien kautta, Bittorrent-levityksestä puhumattakaan. Moni harrastaja lataa myös suoraan Ubuntu.comin kautta”, Timo Jyrinki Ubuntu Suomesta kertoo.

Hänen silmiinsä osuneen foorumipalautteen ja keskustelun perusteella vastaanotto on ollut positiivista.

Tyytyväisyyttä ilmassa

”Itse olen tyytyväinen uuteen Ubuntuun ja sen parannuksiin – se on hyvä pohja ensi kevään uudelle pitkäaikaisen tuen LTS-julkaisulle. Tämähän ei ollut yhtä suuri päivitys kuin nuo kahden vuoden välein julkaistavat LTS-versiot, mutta nyt pyrittiin saamaan monta isoa alemman tason asiaa hyvin valmistelluksi ensi kevättä varten”, Jyrinki sanoo.

Esimerkiksi ext4-tiedostojärjestelmä parantaa tuntuvasti suorituskykyä ja Grub2-käynnistyslataimen tulokin on merkittävä askel.

”Minua ilahdutti Ubuntu 9.10:n Netbook Remix, joka on täydellinen miniläppärikäyttis. Ja moni muukin on kiitellyt nopeutunutta käynnistymistä. Virtaa vievää suspend-tilaa en tarvitse välttämättä lainkaan, koska kone käynnistyy kylmiltäänkin nopeasti”, Timo Jyrinki kehuu.

Hän neuvoo, että Ubuntu 9.04:stä päivittämistä harkitsevien voi olla viisasta toki odottaa jo ruuhkankin takia jonkin aikaa, mutta myös sen varalta, että päivityksessä ilmenee joitain ongelmia joita ei havaittu aiemmin. ”Testaus on kyllä muuttunut kattavammaksi julkaisu julkaisulta. Uutta asennusta tekevät voivat huoletta hypätä kelkkaan saman tien”, hän lupaa.

Tilaa Tietokone-lehti

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

Avoimien ohjelmistojen käyttö - Katso tapahtuman videoidut esitykset
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös