Kodakin patentit eivät käykään kaupaksi

Apple, Microsoft ja Google eivät innostuneet tarjouskisaan
Kodakin patentit eivät käykään kaupaksi

It-jätit ovat maksaneet miljardeja dollareita patenteista. Velkasaneeraukseen romahtanut Kodak odotti yhtiön laajan valokuvaukseen liittyvän patenttiarsenaalin houkuttelevan Applen, Googlen ja Microsoftin rajuun taisteluun. Näin ei kuitenkaan ole käynyt, ja Kodak saattaa joutua perumaan patenttihuutokauppansa, Electronista uutisoi.

Pahoissa talousvaikeuksissa oleva Kodak laittoi patenttisalkkunsa myyntiin viime viikolla. Ennusmerkit näyttivät hyvältä, sillä Apple ja Microsoft yhdistivät voimansa huutokaupassa ja saman tekivät Google, Samsung, LG ja HTC.

Googlen ja Applen johtamat liittoutumat taistelivat Nortelin patenteista keväällä, jolloin lopulta Applen, Microsoftin, Sonyn, Ericssonin ja RIM:n liittouma pulitti peräti 4,5 miljardia dollaria Nortelin patenttisalkusta.

Tällä kertaa kilpailijat eivät ole innostuneet hintasotaan. Kodakin patenttihuutokaupan piti päättyä tällä viikolla, mutta riittävän korkeita tarjouksia ei ole tullutkaan. Kodak on pitänyt patenttiensa arvona 2,6 miljardia dollaria, mutta siitä on jääty ilmeisesti hyvin kauas. Wall Street Journal kertoi ensimmäisten tarjousten jääneen reilusti alle puolen miljardin dollarin.

Nyt Kodak kertoo, ettei se ole päässyt sopimukseen patenttien myynnistä. Yhtiö saattaa pitää kaikki tai osan patenteista sen takia itsellään. Kodakin tulevaisuus on kuitenkin vaakalaudalla. Tammikuussa velkasaneeraukseen ajautunut perinteikäs yhtiö joutui ottamaan Citigroupilta 950 miljoonaa dollaria lainaa toiminnan jatkumiseksi. 1100 kaupattavan patentin odotettiin tuovan kipeästi kaivattua pääomaa.

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös