Kokeile aitajuoksua Googlen olympia-logolla

Kokeile aitajuoksua Googlen olympia-logolla

Google osallistuu Lontoon olympiahuumaan uudella pelattavalla logolla. Hakukoneen käyttäjät voivat kokeilla aitajuoksua ja kisata kelloa vastaan.

Google on aiemminkin rakentanut interaktiivisia logoja. Esimerkiksi reilu vuosi sitten Google julkaisi kitaroiden kehittäjää Les Paulia kunnioittavan soitettavan logon. Kappaleita pystyi myös nauhoittamaan ja jakamaan nettilinkkeinä (Googlen soitettavasta kitaralogosta tuli hitti).

Viime päivinä logot ovat liittyneet urheiluun. Google on olympialaisten aikana esitellyt hakukoneessaan eri urheilulajeja.

Ennätyksiä rikkomaan

Aitajuoksun logo on kuitenkin erilainen. Logossa on soittonappi, jota painamalla pääsee pelaamaan. Tyyli on sama kuin perinteisissä urheilupeleissä. Juoksijaan saa vauhtia nuolinäppäimiä painelemalla. Aitojen yli voi hypätä ylöspäin-näppäimellä.

Mitä nopeammassa tahdissa juoksunäppäimiä painelee, sitä nopeampaan vauhtiin juoksijan saa. Maaliviivalle juoksijalle kellotetaan aika.

Kitaralogon tapaan aitajuoksulogo jää pelattavaksi nettiin Googlen sivuille.

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös