3d-elokuvat ja -televisiot myyntiin kesällä

Kolmiulotteista kuvaa myös jalkapallokisoista
Kolmiulotteisia ohjelmia katsotaan lcd-lasien kanssa

Kööpenhamina – Sony esitteli uusia televisiomalleja asiakas- ja mediatapahtumassaan. Mallisto on jaettu neljään luokkaan, eri kuluttajaryhmiä ajatellen. Tarjontaa tulee hintaherkille sekä kuvaa, lisäominaisuuksia että muotoilua arvostaville. Kesän lopulla myyntiin tulevat myös kolmiulotteisia elokuvia toistavat televisiot ja blu-ray-soittimet.

Kolmiulotteisia lähetyksiä on luvassa muun muassa jalkapallon maailmanmestaruuskisoista.

3d-tekniikassa molemmille silmille näytetään eri kuva. Oikein tehtynä aivot hahmottavat näkymässä syvyysvaikutelman. Sonyn ratkaisussa televisio vaihtaa kuvaa 200 hertsin taajuudella, kummallekin silmälle esitetään sata kuvaa sekunnissa.

Katsojalla on lcd-lasit silmillään, joita televisio ohjaa infrapunasignaalilla peittämällä silmät vuorotellen sata kertaa sekunnissa. Molemmat silmät näkevät kuvat täydellä teräväpiirtotarkkuudella.

Myyntiin tulee kaksi vaihtoehtoa. Toinen sisältä lähettimen ja kahdet sulkijasilmälasit, toinen, 3D Ready, kykenee toistamaan kolmiulotteista materiaalia, mutta lähetin ja lasit on ostettava erikseen. Lasit maksavat alustavasti 120 euroa, joten jos isolle kaverijoukolle haluaa esitellä uutta televisiota, joutuu kukkaroa kaivamaan syvältä.

Tavallista televisiolähetystä katsottaessa 200 hertsin televisio näyttää mustan ruudun joka toisella kuvalla, joka sammuttaa pisteet parantaen kontrastia ja vähentäen jälkikuvaa.

Kolmiulotteinen tekniikka tulee myös blu-ray-soittimiin. Standardi siitä valmistui joulukuussa. Vanhoja soittimia ei voi päivittää 3d-kykyiseksi, koska soittimen täytyy osata käsitellä kahta videosignaalia. Tähän vaaditaan myös hdmi-liitännän uusin versio 1.4.

Tilaa Tietokone-lehti

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös