Kopiosuojaukset uhkaavat pilata e-kirjatkin
Moni pähkäilee, olisiko jo hyvä aika siirtyä perinteisistä sähköisiin kirjoihin. Laitteita ja palveluita tulee lisää, tunnetuimpina Amazon Kindle ja Apple iPad sovelluksineen. Kindle-sovelluksen saa molemmille alustoille ja pc-koneille, joten kirjoja voi lukea melko vapaasti. Mutta entä suomalaisten kirjakauppojen ja -kustantajien palvelut? Akateeminen Kirjakauppa julkisti oman e-kirjakauppansa, joka ei ainakaan alkuvaiheessa tue iPadia.
Akateemisen Kirjakaupan johtaja Annamari Arrakoski-Engard tosin totesi Tietokone-lehdelle, että tuki kirjojen ostamislle iPadiin on suunnitteilla, kunhan laite lanseerataan Suomeen.
Vaikka iPad ei olekaan varsinainen e-lukulaite, kirjojen lukeminen on sille yksi mahdollinen käyttötarkoitus. Tosin erillisten lukulaitteiden passiivimatriisinäyttöjen takia tekstin luettavuus tuntuu paremmalta päivänvalossa, ja akkukesto on parempi; laitteille luvataan vähintään 5000 sivunpäivitystä. Näyttökoko on useimmissa viisi tai kuusi tuumaa.
Myös Suomalainen Kirjakauppa on ilmoittanut tuovansa e-kirjat myyntiin syksyn aikana. Myös Keskon NetAnttilaan on tulossa e-kirjoja. Vielä ei tiedetä, millä laitteilla ja ohjelmistoilla niitä pääsee käyttämään.
Alkuun Akateemisen suomenkielisten e-kirjojen valikoimaksi arvioidaan vain satoja teoksia, kun englannin kielellä on saatavana yli 100 000 teosta. Akateemisen mukaan valikoima kasvaa vielä tuntuvasti syksyn mittaan. Tilanne on parempi, jos lukee paljon englanninkielisiä kirjoja. Suomalaiset kustantajat ovat odottaneet laitteita ja palveluita ennen mukaan lähtemistä.
Aika huonolta näyttää, jos sähköisiä kirjoja varten joutuu hankkimaan useita eri lukulaitteita tai yhteensopivuus jo hankittujen kirjojen katkeaa parin vuoden päästä eri formaatin tai drm-rajoitusten takia ...








