Kosketusnäyttö ei tee autuaaksi

Suomalaistutkimus selvitti kännyköiden käyttöliittymiä
Kosketusnäyttö ei tee autuaaksi

Kosketusnäytöt ovat selkeästi yleistymässä erilaisissa laitteissa. Kännyköitä ne ovat valloittaneet etenkin Iphonen valtavan menestyksen innoittamana. Kosketusnäyttöä pidetään helppona ja intuitiivisena, mutta tuoreen suomalaisen käyttöliittymätutkimuksen mukaan se ei välttämättä olekaan niin kätevä.

Tietotekniikan tutkimuslaitos HIITin kännykän käyttöliittymiä tarkastelleen ryhmän tutkimus julkaistaan ensi kuussa kansainvälisessä tieteellisessä CHI-konferenssissa. Siitä on kuitenkin annettu jo julki maistiaisia.

Tutkimuksen mukaan kosketusnäyttö vaatii käyttäjältä selvästi enemmän keskittymistä.

”Kun tekstiviestejä voi kirjoittaa ilman häiritseviä tekijöitä, nopeinta se on qwerty-näppäimistöllä. Jos taas kirjoittaja joutuu tekstiä tuottaessaan keskittymään samalla muuhun tai hän ei esimerkiksi pysty katsomaan kännykkäänsä kirjoittaessaan, perinteisin 12 näppäimen numeronäppäimistö on nopein viestien kirjoittamiseen, vanhempi tutkija Antti Oulasvirta kertoo.

Kosketusnäyttö on kaikkein alttein ulkopuolisille häiriöille, jotka vievät käyttäjän huomiota.

”Kännykkää valitessa kannattaa miettiä käyttötarpeensa tarkasti. Jos käyttää kännykkäänsä paljon tekstiviestien kirjoittamiseen liikkuessaan, perinteisemmällä näppäimistöllä varustettu kännykkä voi olla kosketusnäytöllistä parempi”, Oulasvirta suosittelee.

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös