Kysely: Suomalaisetkin valmiita maksamaan nettisisällöstä

Maksuhaluja olisi tietyistä sisällöstä muutama euro kuukaudessa
Kysely: Suomalaisetkin valmiita maksamaan nettisisällöstä

Kaksi kolmesta kuluttajasta yhdeksässä maassa on valmis maksamaan ainutlaatuisesta sisällöstä netissä, ja lähes yhtä moni erityisalueen raportoinnista. Näin väittää amerikkalaisen Boston Consulting Group -konsulttiyhtiön raportti. BCG:n mukaan kuluttajilla on maksuhalukkuutta, mutta ei mistä tahansa sisällöstä, eikä suuria summia kuukaudessa.

Nettikyselyyn perustuva selvitys arvioi, että kuluttajat tuskin maksaisivat nopeista sähkeuutisista, joita saa monesta paikasta avoimesti.

Sen sijaan taustoitettu raportointi ja tutkiva journalismi voisivat olla maksamisen arvoisia. Myös paikallisuutisointi nostettiin arvokkaana esille.

Kuluttajien maksuhalu hyvästäkin sisällöstä kuitenkin vaihteli amerikkalaisten vain kolmesta dollarista (noin kahdesta eurosta) kuukaudessa italialaisten kärkipään seitsemään dollariin (alle viiteen euroon) kuukaudessa. Suomalaisten maksuhalukkuus oli selvityksessä kärjessä italialaisten ja saksalaisten perässä.

Suomalaisista vastaajista joka kolmas ilmoitti olevansa valmis maksamaan uutisista. Tutkimus arvioi, että suomalainen kuluttaja olisi valmis maksamaan uutisista enintään runsaat kuusi euroa kuukaudessa.

Tällä hetkellä Suomessa ei juuri ole maksullisia uutispalveluita netissä. Tulosta voikin selittää se, jos ihmiset mieltävät jo maksavansa Yleisradion nettiuutisista erikseen, tai jos lehtitalojen maksuttomat nettiuutiset koetaan osaksi lehden vuosimaksua. Suomalaisia vastaajiakin oli kyselyssä tosin vain 268.

Tutkimuksessa haastateltiin 5000 ihmistä netissä yhdeksässä maassa Australiassa, Euroopassa ja Yhdysvalloissa. Selvityksen Suomen tuloksista kertoi verkkolehti Uusi Suomi.

Netissä on selvitetty kuluttajien valmiutta maksaa sisällöstä monin tavoin. Äskettäin Ipsos Mendelsohnin toteuttama nettikysely Yhdysvalloista arvioi, että 55 prosenttia kuluttajia ei maksaisi nettisisällöstä mitään, ja vain 16,5 prosenttia olisi valmis maksamaan laadukkaasta ja ainutlaatuisesta sisällöstä.

Tutkimuksia ovat teettäneet erityisesti lehtitalot, joiden web-palveluita eivät pelkät mainostulot elätä. Ne pohtivat, voisiko ainakin osa sisällöstä olla maksun takana, ja kuinka suuri osa kuluttajista olisi valmis niistä maksamaan.

Tilaa Tietokone-lehti

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös