Lähteet: "Microsoft on tehnyt salaa oman tabletin"
Kahden uutispalvelun mukaan Microsoft on kaikessa hiljaisuudessa rakentanut oman tablet-laitteen. Microsoftin oma Windows 8 -tabletti esiteltäisiin jo maanantaina. Tavoite olisi kilpailla kunnolla Applen iPadin kanssa, mutta hanke sisältäisi myös selviä riskejä.
Microsoft pitää maanantaina tilaisuuden, jossa se lupaa tekevänsä "merkittävän" julkistuksen. The Wrap -sivusto ja Wall Street Journalin AllThingsD-blogi ovat kumpikin saaneet sisäpiirin tietoa yhtiön suunnitelmista.
Lähteiden mukaan Microsoft olisi itse lähtenyt mukaan tablet-laitteiden valmistukseen. Laitteen käyttöjärjestelmä olisi Windows RT, eli Windows 8:n ARM-prosessorille tarkoitettu versio.
Kunnon laite – vaan millä hinnalla
Lähteet kertovat, että Microsoft on päättänyt taistella Applen iPadia vastaan sen omilla keinoilla. Applen keskeisiä periaatteita on se, että laitteiden ohjelmistot ja rautapuoli tulee molemmat kehittää itse. Vain näin taataan raudan ja ohjelmistojen todellinen yhteensopivuus.
Ongelma on se, että Microsoft on perinteisesti myynyt ohjelmistoja muiden laitevalmistajien kautta. Yhtiön siirtyminen tablet-valmistukseen voisi vaarantaa suhteet näihin valmistajiin.
Jos Microsoftin olisi tosiaan valmistanut oman tablet-laitteensa, se olisi isku myös Nokialle. Aiemmin Nokia on kertonut, että se aikoo julkaista oman tablet-laitteen. Kyseessä olisi ennakkotietojen mukaan juuri Windows RT -tabletti, joka siis kilpailisi suoraan Microsoftin tuotteen kanssa.








