Lähteet: Microsoftilta Turtle- ja Pure-kännykät

Microsoft alkaa valmistaa puhelimia
Lähteet: Microsoftilta Turtle- ja Pure-kännykät

Microsoft alkaa valmistaa omia matkapuhelimiaan, ja ensimmäiset kaksi mallia tulevat jo kesään mennessä, kertovat useat uutislähteet. Microsoft myy jo yhtä matkapuhelinta yrityskaupan kautta, mutta nyt yhtiö aikoo seurata laajemmin Googlen ja Applen mallia. Hankkeen nimi on "Project Pink".

Tietoa hankkeesta on vuotanut useille uutispalveluille. Uutistoimisto Reutersin nimetön lähde kertoo, että Microsoft julkaisee kaksi älypuhelinta, joita yhdysvaltalainen operaattori Verizon alkaa myydä loppukeväällä tai aikaisin kesällä.

Project Pink

Hankkeen mini on Project Pink, mutta se ei näytä viittaavan puhelimien väriin. Kuvia puhelimista on esiintynyt Gizmodo-tekniikkablogissa kahteenkin otteeseen (1, 2).

Puhelimissa on suuri kosketusnäyttö ja sen alta esiin liukuva näppäimistö. Toinen malleista on pyöreämpi (Turtle). Toinen muistuttaa mittasuhteiltaan enemmän Applen Iphonea ja sen kilpailijoita (Pure).

Reutersin lähteen mukaan puhelimissa panostetaan netin yhteisöpalvelujen käyttöön. Muuten tiedot puhelimista ovat vielä vähäisiä.

Microsoftilla on jo yksi älypuhelin yrityskaupan myötä. Microsoft osti vuonna 2008 Danger-yhtiön, joka valmistaa Yhdysvalloissa suosittua Sidekick-älypuhelinta. Microsoft ei kuitenkaan ole aiemmin halunnut laajentaa omaa puhelinvalmistustaan.

Microsoftin omista puhelimista on liikkunut huhuja useaan otteeseen, ja yhtiö on joka kerta kiistänyt jyrkästi halunsa laajentua kännykkäbisnekseen.

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös