Lain koura ulottuu huonosti Facebookiin

Lain koura ulottuu huonosti Facebookiin Toisten nimissä Facebookissa esitetyistä kiusallisista kommenteista on poliisin mukaan tullut jatkuva riesa.

Poliisi saa Suomessa jatkuvasti rikosilmoituksia, jotka koskevat rötöstelyä Facebookissa. Yleensä kyse on kunnianloukkauksista ja uhkauksista. Tekijät joutuvat harvoin vastaamaan sanoistaan, sillä jenkkejä eivät juuri kiinnosta kaukaisesta Suomesta lähetetyt kyselyt.

Asiasta ovat tänään kirjoittaneet sekä Helsingin Sanomat että Ilta-Sanomat, jotka ovat haastatelleet niin Helsingin poliisin kuin keskusrikospoliisinkin edustajia.

Facebookissa voi häiriköidä monin tavoin, niin yksittäisillä kirjoituksilla kuin hieman enemmän vaivanäköä edellyttävin tavoin. Uhrin nimiin voidaan tehdä Facebook-profiili, jonka piikkiin voidaan käydä esimerkiksi latelemaan mielipiteitä, jotka ovat uhrille kiusallisia. Helsingin poliisin mukaan tällaisista tulee ilmoituksia lähes päivittäin.

Suomen poliisin on hyvin hankala puuttua asiaan, vaikka kiusantekijän tiedot olisivatkin olemassa Facebookin palvelimilla. Tietojen saaminen edellyttää virka-apupyynnön tekemistä jenkkipoliisille, joka ei juuri viitsi tikkua ristiin laittaa kunnianloukkauksen ja laittoman uhkauksen kaltaisten rikosnimikkeiden vuoksi.

Puuttumiskynnystä korottaa sekin, että Suomen lainlaatijat eivät ole tehneet identiteettivarkautta eli toisen nimissä esiintymistä lainvastaiseksi.

Vanhasta uhkaili lapsi

Ilta-Sanomat kertoo myös, että suojelupoliisin tutkinta ex-pääministeri Matti Vanhasen uhkailusta on valmistunut. Kyse oli Facebook-kommentista, jossa kirjoittaja mainosti ”tulevansa joku päivä lahtaamaan tollasen paskan”.

Kirjoittajaksi on selvinnyt alaikäinen henkilö, joka selvisi asiasta puhuttelulla.

Tagit: Facebook, poliisi
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös