Langattomat mikrofonit saavat lisää armonaikaa
Langattomia mikrofoneja käyttäville – kuten muusikoille, tapahtumajärjestäjille ja teattereille – alkoi nousta tuskanhiki otsalle, kun mobiilidata uhkasi haukata niiden taajuudet. Asiasta on väännetty kättä jo parin vuoden ajan niin Suomessa kuin muuallakin. Nyt mikrofonit ovat saamassa kymmenen vuotta lisää käyttöaikaa.
Taajuuksia hallitseva liikenne- ja viestintäministeriö on lähettänyt lisälausuntokierrokselle esityksensä, jonka pitäisi varmistaa radiomikrofonien käyttäjille riittävä siirtymäaika. 700-taajuusalueella siirtymäkautta ollaan jatkamassa vuoden 2020 loppuun ja 800-alueen taajuudet säilyisivät käytössä toistaiseksi.
Esitys näyttää mikrofonien käyttäjien kannalta vielä paremmalta kuin kesän alussa esitelty edellinen malli. Siinä 700-alueelle (694–790 Mhz) kaavailtiin vain vuoden 2015 loppuun ulottuvaa siirtymäaikaa. Tätäkin pidettiin paljon parempana kuin aiemmin tarjottuja malleja, jotka olisivat ajaneet langattomien äänentoistojärjestelmien käyttäjän pahaan rakoon.
Taajuusalueen muutosesityksen taustalla on se, että Suomessa kuten muualla Euroopassa on 800-taajuusalue (790-862 Mhz) siirtymässä matkaviestinkäyttöön. Radiomikrofonien taajuuksiksi ehdotetaan ensisijaisesti televisiotoimintaan osoitettuja alueita 174–230 MHz ja 470–694 MHz.
Langattomien mikrofonien käyttöaika 800-alueella ei ole yksinomaan Suomen käsissä. Tämän taajuusalueen käytöstä matkaviestintoiminnassa on käyty neuvotteluja Venäjän kanssa, jotta ongelmilta vältyttäisiin itärajan läheisyydessä.
Ministeriön mukaan suurin osa Suomessa käytettävistä langattomista mikrofoneista toimii tällä 800-alueella, mutta osa järjestelmistä on kuitenkin viritettävissä 700-alueelle.








