Lehti: Virustorjuntayhtiö teki itse viruksia
Kiinassa on paljastunut erikoinen ja jopa järkyttävä tapaus. Epoch Times -lehden mukaan virustorjuntayhtiö Rising AntiVirus kehitti ja levitti itse viruksia, joita vastaan se sitten myi turvaohjelmaa. Yhtiö maksoi lahjuksia virkamiehelle, jotta kilpailijan johtaja saatiin vankilaan. Virkamiehelle on annettu kuolemantuomio.
Global Times -lehden mukaan vetoomustuomioistuin Pekingissä on pitänyt voimassa kuolemantuomion kiinalaista virkamiestä Yu Bingiä vastaan. Lehti kertoo, että virkamiehen todettiin kavaltaneen ja saaneen lahjuksia neljältä yritykseltä yhteensä noin 1,9 miljoonan euron edestä.
Järjesti kilpailijan johtajan vankilaan
Yksi yrityksistä oli Rising AntiVirus. Yhtiö maksoi virkamiehelle lähes puoli miljoonaa euroa, jotta hän iskisi Risingin kilpailijaan Micropointiin.
Micropointin oli perustanut kaksi Risingin entistä työntekijää. Virkamies määräsi tutkinnan Micropointia vastaan. Yhtiön toimitusjohtaja otettiin laittomasti tutkintavankeuteen 11 kuukaudeksi.
Global Timesin mukaan hänelle annettiin kaksi vaihtoehtoa: joko myydä yrityksensä suuremmalle kilpailijalle (esimerkiksi Risingille) tai palata kotikaupunkiinsa. Micropointin tuotteiden myyntiä vaikeutettiin.
Virkamiehen toimet aiheuttivat sen, että Micropointin ohjelmisto pääsi myyntiin kolme vuotta myöhässä. Tämä aiheutti miljoonaluokan tappiot.
Epoch Times: kiinalaiset virustorjujat tekevät itse viruksia
Epoch Timesin artikkelin mukaan tapaus paljasti, että Rising oli itse tehnyt viruksia turvaohjelman myynnin kasvattamiseksi. Yu Bing järjesti valtion viraston lähettämään virallisen varoituksen haittaohjelmasta.
Varoituksessa kehotettiin lataamaan Risingin turvaohjelman, sillä se pystyi poistamaan kyseisen viruksen. Todellisuudessa tuholainen oli Risingin omaa tekoa.
Epoch Times kirjoittaa, että tapauksen yhteydessä useat tietoturvan asiantuntijat ovat valittaneet, että kiinalaiset turvayhtiöt tekevät itse viruksia. Erään asiantuntijan mukaan toiminta on jossain määrin vähentynyt viime vuosina, mutta se on yhä suuri ongelma.








