Lex Nokiaa käytetään vain väärin

Lex Nokiaa käytetään vain väärin

Sähköisen viestinnän tietosuojalakiin säädettiin noin puolitoista vuotta sitten suuren kohun myötä Lex Nokiaksikin haukuttu lisäys. Lain käyttöä tarkastellut seurantaryhmä kumoaa aiemmin esillä olleet tiedot siitä, ettei lainkohtaa olisi sovellettu lainkaan. On kyllä sovellettu, mutta väärin.

Lex Nokia antaa yrityksille ja yhteisöille oikeuden selvittää mahdollisia väärinkäytöksiä tietoverkoissaan esimerkiksi sähköpostiliikennettä seuraamalla. Tälle on kuitenkin asetettu reunaehdot, joihin kuuluu muun muassa ilmoituksen tekeminen tietosuojavaltuutetulle.

Vaikka laki on ollut voimassa puolitoista vuotta, eivät yritykset ja yhteisöt ole vielä tehneet tietosuojavaltuutetulle yhtään lain vaatimaa ennakkoilmoitusta säännösten soveltamisesta ja sähköisen viestinnän tunnistamistietojen käsittelystä.

Linden paheksuu väärinkäytöksiä

Sen sijaan seurantaryhmän väliraporttiaan varten tekemästä selvityksestä käy ilmi, että neljä yritystä tai yhteisöä on ottanut väärinkäytösten selvittämiseen liittyvät uudet säännökset käyttöön ilmoittamatta tästä tietosuojavaltuutetulle.

Lex Nokian lämpimänä ystävänä ja puolestapuhujana tunnettu viestintäministeri Suvi Lindén sanoo pitävänsä tällaista toimintaa paheksuttavana.

Lakia perusteltiin aikanaan muun muassa sillä, että se selkeyttää tilannetta antamalla selvät pelisäännöt, joiden mukaan toimia. Raporttia varten tehty kysely osoittaa, ettei pelisääntöjä koeta lainkaan selviksi. Niinpä tunnistamistietojen selvittämiseen ei ole tulkintavaikeuksien vuoksi ryhdytty.

Toisaalta osa vastaajista kertoo jättävänsä mahdolliset väärinkäytökset mieluummin poliisin tutkittavaksi. Osa kokee, että lain sallimien keinojen käyttö voi aiheuttaa negatiivista julkisuutta tai liian suuria kustannuksia.

Viestintäministeriön seurantaryhmä jatkaa työtään ja antaa loppuraporttinsa ensi kesänä.

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös