Linuxin ja Windowsin sekakäyttö lisääntyy

Fujitsu arvioi yrityksiä olevan ainakin 130
Linuxin ja Windowsin sekakäyttö lisääntyy

Windows hallitsee yritysten työasemissa, mutta Linuxin käyttö sen rinnalla lisääntyy. It-palveluyhtiö Fujitsu arvioi yrityksiä olevan jo toista sataa, ja käyttäjiä 10-kertaisesti tähän nähden. Tämä tuo uusia vaatimuksia it-osastoille. Fujitsu on paketoinut Novellin Suse Linuxin tuen Patja-ulkoistuspalveluunsa.

Levoniemi-16

Tuomas Levoniemi sanoo, että Linuxin tukeminen Windowsin rinnalla tuodaan, koska asiakkaat kyselevät sitä entistä useammin.

Kehityspäällikkö Tuomas Levoniemi Fujitsun palvelutuotannosta arvioi, että Patja-asiakkaista jo yli 130 organisaatiolla on Linux- ja Windows-sekaympäristöjä. Tyypillisesti Linux-työasemia on 20–30 yritystä kohti, Levoniemi arvioi.

Tavallisesti Linux ei korvaa Windowsia, vaan sitä on esimerkiksi sovelluskehittäjien ja suunnittelijoiden työasemissa. Patja-ulkoistusasiakkailla on kaikkiaan noin 140 000 työasemaa, joten Linux-koneiden osuus on niistä vasta alle prosentti.

Linux-koneita on tullut yrityksiin ilman, että ne ovat olleet it-osaston hallinnassa. Silti käyttäjät ovat saattaneet vaatia tukea.

"On saattanut olla niin, että 50 Linux-konetta on vaatinut enemmän it-ylläpidon työtä kuin 300 Windows-konetta. Tämä ei ole käyttöjärjestelmän vika. Ei ole vain ollut automatisoitua prosessia Linux-koneiden hallintaan."

Macit jo Patjalla

Levoniemi sanoo, että oikea ratkaisu on luoda Linux-työasemille samanlainen prosessi kuin Windows-koneille. Fujitsun Patja-ulkoistuspalvelussa se kattaa esiasennuksen, ohjelmistojen asennukset, päivitykset ja tukipalvelut. Näillä peruspalveluilla lähdetään liikkeille, ja asiakkaiden mukaan palveluita voidaan laajentaa.

Alkuun Fujitsu tukee Novellin ja Red Hatin Linux-palvelimia sekä Novellin Suse Enterprise Linuxia (SLED) työasemissa. Myöhemmin tukea saatetaan laajentaa. Levoniemi uskoo, että yritykset luottavat jatkossakin mieluiten kaupallisiin jakeluihin.

Fujitsu on aloittanut Patja 2010 -kehitysprojektin, jossa tavoitellaan kokonaan alustariippumattomuutta. Silloin olisi sama, onko työaseman käyttöjärjestelmä Mac OS X, Linux vai Windows. Jo aiemmin syksyllä Fujitsu julkisti tukevansa Mac-koneita perustoiminnoissa.

Tilaa Tietokone-lehti

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös