Lisää vuokraelokuvia netistä suomalaisille

Headweb.com on ruotsalainen palvelu
Lisää vuokraelokuvia netistä suomalaisille

Ruotsalainen headweb.com on laajentanut toimintaansa vaivihkaa Suomeen. Palvelu muistuttaa toista ruotsalaista elokuvasivustoa Voddleria, mutta erojakin on. Headweb.com ei vaadi käyttäjäksi rekisteröitymistä, elokuvien alussa ei ole mainoksia ja elokuvia on voinut katsoa alusta lähtien web-selaimessa.

Ruotsissa vuonna 2007 avattu palvelu laajeni helmikuussa Norjaan, ja viime viikolla se avattiin myös Tanskassa ja Suomessa.

Headweb tulee kiinnostavaan rakoon, koska tunnetumpi ruotsalainen elokuvapalvelu Voddler aikoo lanseerata Suomessa palvelunsa kesään mennessä.

Palvelu vaatii mieluiten usean megabitin laajakaistayhteyden, mutta selaimista sen pitäisi toimia niin Chromessa, Firefoxissa, Microsoft IE:ssä kuin Operassa ja Safarissakin.

Myös uusia vuokraelokuvia

Suurin osa elokuvista on palvelussa 2–4 euron hintaisia vuokraelokuvia, mutta mukana on myös joitakin vanhempia poimintoja ilmaiselokuvina. Niiden laatu ei tosin ole yhtä hyvä kuin maksullisissa elokuvissa. Maksutapoja ovat esimerkiksi luottokorttimaksut ja kännyköiden tekstiviestimaksut.

Useimmat nettivuokraamot on tehty vain Windowsille ja Windows Media Playerille. Headweb.com kehuu olevansa yhteensopiva myös Linuxin, Macin ja Playstation 3:n kanssa. Kaikkia elokuvia ei tosin pysty katsomaan esimerkiksi PS3:lla.

Vuokravalikoimassa on myös kohtuullisen tuoreita vuosien 2008 ja 2009 elokuvia, vaikka suurin osa onkin vanhempaa sisältöä. Tällä hetkellä nimekkäin vuokraelokuva näyttää olevan kuusi Oscar-palkintoa voittanut, Kathryn Bigelowin ohjaama Irakin-sodasta amerikkalaisnäkökulmasta kertova The Hurt Locker.

Mukana on myös tuoreita ruotsalaisia elokuvia, kuten useat Wallander-rikosjännärit ja Stieg Larssonin romaanitrilogiasta tehdyt elokuvat, joista myös uusin (Pilvilinna joka romahti) on vuokrattavissa.

Yrityksen mukaan palvelulla on sopimukset useiden elokuvayhtiöiden kanssa, joita ovat: Paramount Pictures, Warner Bros, SF, Sandrew Metronome, Nordisk Film, Nonstop Entertainment, Noble Entertainment ja Scanbox. Valikoiman sanotaan olevan kokonaisuudessaan 2000 elokuvaa.

Web-sivuston suomenkielinen käännös on vielä amatöörimäinen, mutta se ei estä palvelun käyttämistä. Elokuvien suomenkieliset tekstitykset näyttävät olevan kohdallaan.

Joissakin nettikommenteissa on epäilty palvelun laillisuutta, koska vuokraelokuvissa ei ole näkyviä drm-suojauksia. Suomen Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskuksessa (TTVK) tai Ruotsin vastaavassa järjestössä (Svenska Antipiratbyrån) ei oltu ainakaan perjantaina kuultu valituksia siitä, etteivät elokuvien esitysoikeudet olisi kunnossa.

Headweb

Headwebin suomenkielinen käännös on heikko, mutta muuten palvelu vaikuttaa jo toimivalta. Elokuvan vuokraaminen onnistui ongelmitta Macissa ja Windowsissa ainakin Soneran kännykkäliittymällä.

The Hurt Locker

Elokuvia voi katsoa selaimessa pikkuikkunassa tai koko näytölle suurennettuna.

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös