Lumia hävisi iPhonelle käytettävyystestissä
Applen iPhone 4S koetaan miellyttävämmäksi kuin Nokian Lumia 800, mutta erot ovat pieniä ja myös Lumia saa uusilta käyttäjiltä positiivisen vastaanoton. Ennakkoasenteetkin ovat tiukassa. Näin arvioidaan Åbo Akademin MediaCity-yksikössä tehdyissä käyttökokeissa.
”Vaikuttaa siltä, että iPhonen hyvä maine ja vahva brändi johtavat siihen, että testihenkilöt jonkin verran antavat anteeksi puutteita ja teknisiä kommelluksia käytössä”, sanoo testin suunnittelija Joachim Högväg Media Citystä.
Kukaan käyttäjistä ei ollut kuitenkaan aiemmin käyttänyt iPhone- tai Windows-puhelinta. iPhonen puolesta puhuvat perustelut ovat ulkonäkö ja helppokäyttöisyys. Lumian vahvuuksia ovat mielenkiintoisuus ja erilaisuus.
Kaikki testiin osallistuneet henkilöt saivat seitsemän tehtävää suorittaakseen molemmilla puhelimilla. Kolmen tehtävän kohdalla käyttäjillä oli positiivisempi kokemus iPhonen käytöstä, kahden tehtävän kohdalla Lumiasta ja kahdessa tapauksessa puhelimet koettiin tasavertaisina.
Vaikkakin iPhone antoi selvästi paremman ensivaikutelman, vakuutti Lumia positiivisesti mitä enemmän puhelinta käytettiin. Kokonaisvaikutelma jäi hieman paremmaksi iPhonen eduksi. Seitsemän koehenkilöä liputti iPhonen puolesta ja kolme Lumian.
Tutkimus suoritettiin perehtymällä kymmenen testihenkilön kokemukseen puhelimesta hyödyntämällä muun muassa vertailevia sanapareja sekä mittaamalla fysiologisia reaktioita. Aivojen reaktiot rekisteröitiin EEG-kypärällä, ja silmien liike tallennettiin tarkoitukseen kehitetyllä kameralla.
Tutkimus löytyy kokonaisuudessaan netistä.








