Maailman nopein nettiselain: Uusi Opera 10.50
Nettiselaimien nopeuskilpailu on menossa uuteen uskoon, kun Operan uusi selain julkaistaan. Opera mainostaa uutukaista maailman nopeimmaksi nettiselaimeksi, ja beetaversio rikkookin joitain ennätyksiä.
Selainten nopeuskilpailu on viime vuosina keskittynyt javascript-nopeuteen, joka on keskeistä monimutkaisemmissa nettipalveluissa. Esimerkiksi Google Chrome, Apple Safari ja Mozilla Firefox ovat panostaneet tähän kovasti. Sen sijaan Operan javascript-nopeus on ollut vaatimaton.
Opera: kahdeksankertainen parannus
Nyt Opera kertoo, että selaimen javascript-nopeus on hurjat kahdeksan kertaa parempi kuin aiemmin. Yhtiön mukaan uusi Opera 10.50 Beta on tässä suhteessa maailman nopein nettiselain.
Väitteille on ainakin osittain katetta. Uutispalvelu Zdnet testasi uutta Operaa tähän asti nopeinta Google Chrome 4:ää vastaan.
Sunspider-testissä Opera oli yli 29 prosenttia nopeampi kuin Chrome.
Toisaalta uutispalvelu Cnetin testissä, jossa testikone oli erilainen, Chrome olikin hieman Operaa nopeampi.
Opera näyttää joka tapauksessa nousseen uskottavaksi kilpailijaksi Firefoxille ja Google Chromelle myös suorituskyvyssä. On kuitenkin muistettava, ettei javascript-nopeus ole ainoa selainten suorituskykyyn vaikuttava asia.








