Maailman vaikutusvaltaisimmat: it-tähdet kärkipäässä
Talouslehti Forbes on julkaissut maailman vaikutusvaltaisimpien ihmisten listan. It-maailman väki on vallannut hyvin korkeita sijoja listalla. Korkeimmalla on tuttu Google-parivaljakko.
Forbes on arvioinut maailman vaikutusvaltaisimpia ihmisiä ensi kertaa. Lehti myöntää, että vaikutusvallan pohtiminen on hyvin vaikeaa. Asiassa otettiin huomioon henkilön vaikutusmahdollisuudet toisiin ihmisiin sekä hänen hallitsemansa taloudellinen varallisuus. Henkilöllä täytyy olla laaja-alaista vaikutusvaltaa eri alueilla, ja lisäksi hänen täytyy myös käyttää sitä.
Googlen parivaljakko listan viidentenä
It-alan johtohahmot nousivat näillä mittareilla yllättävän korkealle. Listan ykkössijalla on Yhdysvaltojen presidentti Barack Obama, ja kakkosena Kiinan presidentti Hu Jintao. Kolmantena on Venäjän pääministeri Vladimir Putin. Neljäs on Yhdysvaltojen keskuspankin johtaja Ben Bernanke.
Tällaisten valtiomiesten jälkeen tulee Googlen parivaljakko Sergey Brin ja Larry Page. Kuudennella sijalla on telealan mies, Meksikon puhelinmarkkinoita hallitseva Carlos Slim Helu. Hän on myös maailman kolmanneksi rikkain mies.
Microsoftin Bill Gates on listan kymmenellä sijalla. Kärjen jälkeen tulee pitempi väli it-alan henkilöissä. Applen Steve Jobs on päässyt listan sijalle 57. Muita tunnetuimpia it-alan henkilöitä ei 67 henkilön listalla ole.








