Microsoft ei enää maksa Bing-hauista
Kaksi vuotta sitten Microsoft aloitti kekseliään Cashback-hankkeen, jonka tarkoitus oli lisätä yhtiön hakukoneen suosiota. Ostaja sai monista nettiostoksista alennuksia, jotka näkyivät rahapalautuksina. Nyt hanke hieman yllättäen lopetetaan.
Cashback-hankkeen tarkoitus oli saada ihmiset etsimään tuotteita Microsoftin hakukoneella. Cashback-yhteistyökumppanien tietyistä tuotteista sai noin 2–30 prosentin alennuksen. Alennusosuuden saattoi lunastaa itselleen rahana 60 päivän päästä.
Hanke alkoi vuoden 2008 toukokuussa. Saman vuoden lopulla Microsoft kertoi, että hanke on ollut suuri menestys. Mainostajat olivat tyytyväisiä kampanjoiden tehoon, asiakkaat olivat tyytyväisiä alennuksiin ja Microsoft oli tyytyväinen uusiin käyttäjiin.
Nyt Microsoft kertoo, että hankkeessa on ollut mukana kahden vuoden aikana yli 1200 mainostajaa.
Microsoft: ei riittävästi suosiota
Siitä huolimatta Cashback-hanke lopetetaan heinäkuun 30. päivänä. Microsoft ei kerro tarkemmin lopettamisen syitä. Yhtiön mukaan hanke ei vain saanut niin suurta suosiota kuin toivottiin.
Cashback-hanke on toiminut vain Yhdysvalloissa, eikä sitä ehditty laajentaa muualle maailmaan.








