Microsoft: Emme lähde kännykkävalmistajaksi

Google Nexus Onen esimerkki ei miellytä
Microsoft: Emme lähde kännykkävalmistajaksi Vesa-Matti Paanasen mukaan Microsoft tekee yhteistyötä laitevalmistajien ja operaattoreiden kanssa, eikä tätä strategiaa olla muuttamassa lähtemällä laitevalmistajaksi.

Ohjelmistoyhtiö Microsoftin on pitkään arveltu valmistavan oman kännykän, koska Windows Mobile -kännykkäalustan suosio on jäänyt heikoksi älypuhelinten kilpailussa. Keskiviikkona Jefferies & Co:n analyytikko arvioi, että Microsoftin oma kännykkä on viimein tulossa hätiin tilanteen korjaamiseksi. Suomen Microsoftin Windows Mobile -pomo kiistää väitteen ja sanoo, että Microsoftin mobiilistrategia pitää.

Microsoftilta on odotettu "Zune-kännykkää", eli yhtiön musiikki- ja videosoitinta kännykän yhteyksillä höystettynä. Siinä olisi laajakuvainen näyttö sekä linkki Zune-kauppaan musiikki- ja video-ostoksia varten. Jefferies & Co:n analyytikko Katherine Egbert arvioi, että julkistus voisi tulla Mobile World Congress (MWC) -tapahtumassa helmikuussa tai CTIA Wireless -tapahtumassa maaliskuussa.

"Microsoftin strategia ei ole muuttunut. Emme lähde kännykkävalmistajaksi. Teemme yhteistyötä laitevalmistajien ja operaattoreiden kanssa. Roolien pitää olla selvät", sanoo Suomen Microsoftissa Windows Mobile -liiketoiminnasta vastaava Vesa-Matti Paananen.

Paananen arvioi, että huhut nousevat jatkuvasti pintaan, koska Microsoft tekee entistä tiiviimmin yhteistyötä niin laitevalmistajien kuin operaattoreiden kanssa. Toinen syy spekulaatioiden kiihtymiseen lienee se, että Googlekin toi myyntiin HTC:n valmistaman Nexus One -puhelimen omalla brändillään.

Paanasen mukaan voi olla ongelmallista, jos sama yritys on sekä laitevalmistaja että käyttöjärjestelmän tekijä, kuten Googlen tapauksessa. "Googlen Nexus One -puhelimen palaute on osoittanut, että olisi viisasta pysyä lestissään."

Microsoftilla on niin sanottu kolmen ruudun strategia, mikä tarkoittaa ohjelmistojen, palveluiden ja tekniikan tuomista mobiiliin, pc:lle ja webiin. Windows Mobilen markkinaosuus älypuhelimissa on laskenut parhaimpien vuosineljännesten liki 15 prosentista viime syksynä alle 10 prosenttiin. Googlen Android on päässyt lähelle. Apple Iphone ja RIM Blackberry menivät kirkkaasti ohi mobiilialustoina.

Tässä vaiheessa Microsoft kehittää seuraavaa isoa Windows Mobile -päivitystä. Nykyisen 6.5-seuraajaa on odotettu keväällä 2010, mutta joidenkin tietojen mukaan se voi viipyä jopa ensi vuoteen. Paananen ei ota aikatauluun kantaa, koska Microsoft ei ole virallisesti julkistanut mitään aikataulua.

Microsoft järjestää tiedotustilaisuuden helmikuussa Barcelonan kännykkämessuilla, mutta sisällöstä ei ole luotettavaa ennakkotietoa. Microsoftin odotetaan kertovan tuoreita tietoja Mobile Marketplace -kaupastaan, jota on päivitetty syksyn lanseerauksen jälkeen pikkuparannuksilla.

Kesällä myyntiin tulevasta Office 2010 -ohjelmistosta on tulossa samanaikaisesti mobiiliversio, jota Microsoft tukee Windows Mobile 6.5 -käyttäjille maksutta.

Windows Mobile 65

Windows Mobile 6.5 toi uudistuksia alustan kosketusohjaukseen ja käyttöliittymään, mutta isompaa uudistusta on odotettu seuraavassa versiossa. Microsoft yrittää vastata Androidille, Iphonelle ja Symbianille koventuvassa älypuhelinten alustojen kilpailussa, jossa Windows Mobilen osuus on jäänyt yhtiön tavoitteista.

Tilaa Tietokone-lehti

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös