Microsoft esitteli uuden Xbox-mallin ja yksinoikeuspelejä

Kilpailu Sonyn kanssa kiihtyy entisestään
Microsoft esitteli uuden Xbox-mallin ja yksinoikeuspelejä

(Päivitetty 15.6.2010 klo 16:42. Lisätty hinta ja saatavuus Suomessa.)

Microsoft panostaa vahvasti Xbox 360 -pelikonsolin yksinoikeuspeleihin. Yhdysvalloissa järjestetyssä pelialan E3-messutapahtumassa tulevaa pelitarjontaansa esitellyt valmistaja paljasti suurelle yleisölle myös uuden konsolimallin.

Yksinoikeuspelit eli vain yhdelle konsolimallille lanseerattavat hittipelit ovat valmistajien tärkeimpiä aseita konsolimyynnin piristämiseksi. Microsoft esitteli lehdistötilaisuudessaan odotusti esimerkiksi Gears of War 3- ja Halo: Reach -pelejä.

Tulevien yksinoikeuspelien lisäksi esillä oli myös suomalaisen Remedy-pelistudion kauhutrilleri Alan Wake. Yksinoikeudella Microsoftin konsolille lanseeratun pelin ensimmäinen lisäpaketti saapuu verkkomyyntiin lähiaikoina.

Yksinoikeuspelien lisäksi Microsoft lupaa huippusuosittujen Call of Duty -pelien lisäsisällön ilmestyvän aina ensin Xbox 360 -konsolille. Activision-Blizzardin kanssa solmittu kaksivuotinen sopimus takaa lisäsisällön Microsoftille vuoteen 2012 saakka.

Merkittävän osan lehdistötilaisuudessa sai yhtiön tuore Kinect-eleohjaustekniikka. Aiemmin koodinimellä Project Natal tunnettua ratkaisua hyödyntäviä pelejä esiteltiin tilaisuudessa useita.

Näytillä oli esimerkiksi pelaajan liikkeet tunnistava tanssipeli. Tekniikka ja sitä tukevat ensimmäiset Xbox 360 -pelit saapuvat kauppoihin jouluksi.

Uusi konsolimalli kiristää kilpailua

xbox

Microsoft esitteli tilaisuudessa odotetusti uuden Xbox 360 -mallin. Jo pitkään huhuttu uutuusmalli on aiempia versioita hiljaisempi, ja ulkonäköä on hiottu nykyistä futuristisemmaksi. Lanseerauksen odotetaan entisestään kiristävän Sonyn ja Microsoftin kisailua teräväpiirtokonsolien markkinoilla.

Uutuusmalli toimitetaan 250 gigatavun kiintolevyllä,. Mukana on myös sisäänrakennettu tuki nopeille langattomille 802.11n -verkoille. Aiempiin konsoliversioihin tuki on pitänyt hankkia erillisellä adapterilla.

Suomeen heinäkuussa

Verkkolehti Kotakun saamien tietojen mukaan uudessa mallissa käytetään hipaisukytkimiä. Kaikkien lisälaitteiden kiintolevyjä ja muistikortteja lukuun ottamatta luvataan olevan yhteensopivia uutuusmallin kanssa.

Microsoft ilmoitti aloittavansa uuden version toimitukset Yhdysvalloissa välittömästi. Pelilehti Eurogamer kertoo aiempien konsolimallien hintaisen uutuuden saapuvan Eurooppaan heinäkuussa.

Microsoftin mukaan uusi Xbox 360 tulee Suomessa kauppoihin 16. heinäkuuta alkaen 269 euron suositushintaan.

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös