Microsoft–EU-sota loppui – selainvalikko tulee
EU ja Microsoft ovat vihdoin päässeet sopuun kilpailukiistoissaan, ja lakijutut on vedetty pois. Sovun avain oli Windowsiin tuleva nettiselainten valikko, josta käyttäjät voivat asentaa vaikkapa Firefoxin tai Google Chromen. Windowsin selainvalikkohankkeen yksityiskohdat on nyt vahvistettu. Vuosien riitelyn aikana Microsoft joutui maksamaan miljardisakot.
EU ja Microsoft ovat kiistelleet pääasiassa Windowsin määräävän markkina-aseman väärinkäytöstä. Kiistakapulana ovat olleet esimerkiksi mediasoitin ja nettiselain. Microsoft on joutunut maksamaan sakkoja noin 1,7 miljardia euroa.
Nyt riitely loppuu selainten osalta. Jäljelle jää tosin EU:lle tehty valitus siitä, ettei Microsoft kerro riittävästi Windowsin ja ohjelmiensa teknisiä tietoja, jotta niille voitaisiin tehdä yhteensopivia ohjelmia. EU ei kuitenkaan ole päättänyt toimista tässä asiassa, ja Microsoft on taas luvannut parantaa tilannetta.
Selainvalikko tulee kaikille maaliskuussa
Microsoft ja EU ovat sopineet, että nettiselainten valikko tuodaan kaikille Windows-koneille Euroopassa. Nykyiset käyttäjät saavat selainvalikon automaattisten päivitysten kautta. Päivitystä aletaan levittää maaliskuussa.
Uusien tietokoneiden ostajat näkevät valikon, kun he käynnistävät Windowsin ensimmäistä kertaa.
Selainvalikossa ovat näkyvästi esillä viisi suosituinta nettiselainta: Microsoftin Internet Explorer, Mozilla Firefox, Google Chrome, Apple Safari ja Opera. Selainten järjestys vaihtelee satunnaisesti, jottei kukaan saisi etulyöntiasemaa. Muitakin nettiselaimia tuodaan selainvalikkoon.
Sopimuksen mukaan selainvalikkoa pitää käyttää viiden vuoden ajan. Jos Microsoft ei täytä sopimuksen ehtoja, sitä voidaan sakottaa kymmenen prosenttia sen vuosittaisesta liikevaihdosta.
Selainvalikkoa ei tule käyttöön muualla maailmassa.








