Microsoft jatkaa Windows 7:n maksutonta kokeilua

Enterprise-version kolmen kuukauden kokeilu
Microsoft jatkaa Windows 7:n maksutonta kokeilua

Microsoftin mukaan suuri osa isoista yrityksistä on joko siirtymässä Windows 7:ään tai valmistelemassa käytöönottoa. Ajureiden, oheislaitteiden ja sovellusten testaaminen on ensin tarpeen. Microsoft on julkaissut tätä varten käyttöjärjestelmästä maksuttoman kokeiluversion, jonka saatavuutta on nyt laajennettu vuoden loppuun asti.

Maksuton kokeiluversio on Windows 7 Enterprise -julkaisusta, joka on suunnattu isojen organisaatioiden käyttöön.

Kuluttajakin voi ladata ja asentaa maksuttoman kokeiluversion, mutta tätä julkaisua ei myydä lainkaan vähittäiskaupassa. Jos siis ohjelmistoa kokeilee, sitä ei pysty päivittämään kaupalliseen käyttöön, vaan käyttöjärjestelmä on asennettava kokonaan uudelleen.

Alun perin maksuttoman 90 päivän kokeiluversion piti poistua jaosta toista viikkoa sitten, mutta nyt sitä saa ladata vuoden loppuun asti. Microsoftin mukaan käyttäjämäärä on kuitenkin rajattu, joten kokeiluversio voi poistua jaosta aiemminkin.

Windows 7 Enterprise vastaa ominaisuuksiltaan kuluttajille suunnattua Ultimate-versiota.

Microsoftin kehittäjä- ja volyymiasiakkaat voivat ladata Windows 7:n yleensä muutenkin esimerkiksi MSDN:stä. 90 päivän kokeiluversio on suunnattu esimerkiksi tilanteisiin, joissa it-asiantuntijan on testattava Windows 7:ää muissa kuin yritysverkon työasemissa.

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös