Microsoft keksi uuden rahastusautomaatin
Microsoft on tuonut tarjolle uuden tavan käyttää Windows 7:ä ja Office-toimisto-ohjelmia. Jatkossa ohjelmia voi myös vuokrata. Microsoft ei kuitenkaan itse ryhdy vuokraajaksi. Ja monissa tilanteissa Microsoft ottaa vain lisää rahaa nykyisestä käytöstä.
Microsof selittää sivuillaan, että aikaisemmin Windows- ja Office-lisenssit eivät ole sallineet vuokrakäyttöä. Seuraus on ollut se että yritykset, jotka vuokraavat pc-koneita tai tekevät niistä leasing-sopimuksia, ovatkin itse asiassa rikkoneet lisenssiehtoja.
Tällaisten tilanteiden kirjo on suuri. Lisenssiehtoja ovat rikkoneet esimerkiksi nettikahvilat, hotellit, lentokenttien nettipäätteet ja esimerkiksi toimistolaitteiden leasing-kauppiaat.
Vuokralisenssi pitää ostaa tavallisen lisenssin lisäksi
Tammikuun alusta lähtien Microsoft toi tarjolle uuden lisenssimallin. Vuokralisenssi ei korvaa tavallista lisenssiä vaan se ostetaan sen päälle. Vuokralisenssi tekee lailliseksi koneiden vuokraamisen muille esimerkiksi edellä mainituissa tilanteissa.
Käytännössä esimerkiksi nettikahviloiden pitäisi siis ostaa täydentävä lisenssi jo olemassa olevien lisenssien lisäksi. Vuokralisenssi maksetaan vain kerran, mutta sen kesto on rajoitettu tietokoneen elinikään. Kun kone päivitetään uudempaan, pitää lisenssi vaihtaa vaikka esimerkiksi Office-versio pysyisi samana.
Vuokralisenssiä ei Microsoftin mukaan saa käyttää etävuokraukseen. Käyttäjät eivät siis voisi vuokrata netin kautta vaikkapa virtuaalikoneessa pyörivän Officen käyttömahdollisuutta.








