Microsoft Office 15 – suurhankkeen valmistuminen lähenee
Microsoft Office -toimisto-ohjelmapaketin seuraava versio alkaa valmistua. "Office 15" -ohjelmiston virallinen testiversio on nyt päässyt yritysten laajaan testaukseen. Microsoft totea, että projekti on poikkeuksellisen kunnianhimoinen.
Uuden Officen tilanteesta kerrotaan Microsoftin blogissa. Office 15 -testaus on aloitettu Technical Preview -ohjelman puitteissa.
Valitut Microsoftin asiakasyritykset saavat käyttöönsä toimisto-ohjelmapaketin vielä julkaisemattoman version. Käyttö tapahtuu kuitenkin luottamuksellisuussopimusten suojassa, eli asiakkaat eivät saa paljastaa ohjelman yksityiskohtia muille.
Office 15 -version julkinen beetatestaus alkaa tänä kesänä, lupaa Microsoft. Ohjelmiston testiversio tulee silloin vapaaseen jakeluun nettikäyttäjille.
Kunnianhimoinen hanke
Office 15 on nykyisen Office 2010 -version seuraaja. Ohjelmiston nimi todennäköisesti vielä vaihtuu ennen julkaisua. Nimi voisi olla esimerkiksi Office 2012 tai Office 2013.
Microsoft toteaa, että ohjelmiston kehitys on vielä kesken. Ominaisuuksista ei siksi haluta kertoa vielä paljoa.
Se paljastetaan, että hankkeen laajuus on poikkeuksellisen suuri. Microsoft aikoo ensimmäistä kertaa päivittää samanaikaisesti Office-ohjelmistot, Office 365 -nettiohjelmat, pilvipalvelut ja niiden palvelimet, Officen mobiiliohjelmistot, Exchange- ja SharePoint-työryhmäjärjestelmät sekä Lync-, Project- ja Visio-ohjelmistot.








