Microsoft painosti ministeriötä OpenOffice-hankkeessa

Microsoft painosti ministeriötä OpenOffice-hankkeessa Päivitetty 20.0.2010 klo 14.25: Ensimmäisen väliotsikon alla oleva hintavertailu ei pidä paikkansa, vaikka vaihtoehtojen järjestys täsmääkin. Väitöskirjassa on myös tuoreempi arvio kustannuksista. Sen mukaan OpenOffice-vaihtoehdon hinta vuosille 2006–2011 on 2,1 miljoonaa euroa ja MS Officen 6,8 miljoonaa.

Oikeusministeriö siirtyi käyttämään muutama vuosi sitten toimisto-ohjelmanaan avoimen lähdekoodin OpenOfficea. Hankkeen projektipäällikkönä ollut Martti Karjalainen kertoo pian tarkastettavassa väitöskirjassaan prosessin kulusta ja kokemuksista. Väitöksessä kerrotaan myös, kuinka Microsoft yritti voimakkaasti vaikuttaa siihen, että OpenOfficen sijasta olisi käytetty sen omaa Office-pakettia.

Microsoft olisi kovin mielellään nähnyt, että oikeusministeriö olisi ottanut käyttöön sen uusimman Office-version. Aluksi ministeriötä yritettiin pehmittää lupaamalla siirtymän aiheuttaminen kehityskulujen maksamista.

Kun tämä naula ei vetänyt, yhtiö lähestyi toimitusjohtajatasolla ministeriön korkeinta johtoa, jolla sinänsä ei ole mitään tietotekniikka-asiantuntemusta. Tapaamisessa ministeriön johdolle annettiin 28-sivuinen asiakirja, jossa arvosteltiin ministeriön asiantuntijoiden laskelmia ja johtopäätöksiä.

Microsoftin ponnisteluista huolimatta oikeusministeriö päätyi OpenOfficeen, joka on nyt käytössä yli 10 000 työasemasta koostuvassa ympäristössä. Martti Karjalaisen väitöskirjan mukaan toteutus on onnistunut ja sillä on saavutettu miljoonien eurojen säästöt.

Edut ja haitat punnittiin tarkoin

Väitöskirjassa esitetään eri vaihtoehtojen laskennalliset kustannukset vuosille 2006–2011. Kolmantena vaihtoehtona mukana oli halvimmaksi laskettu Lotus SmartSuite, joka kuitenkin putosi pois kisasta muista syistä. OpenOfficen hinnaksi ilmoitetaan 4, 2 miljoonaa euroa, MS Officen 9,8 miljoonaa.

OpenOffice-vaihtoehdon luvuissa on mukana 350 000 euron edestä tarpeelliseksi katsottuja MS Office -lisenssejä, mutta muita lisenssimaksuja siitä ei tarvitse maksaa. Niinpä se hakkaa kirkkaasti Microsoftin tarjoaman vaihtoehdon lisenssien ja ohjelmistojen ylläpidon aiheuttamissa kuluissa. Koulutukseen, tukeen ja integrointiin OpenOffice vaati hieman kilpailijaa enemmän rahaa, mutta kokonaiskulut jäivät silti alle puoleen Microsoftin hinnasta.

OpenOfficen eduiksi laskettiin juuri alhaiset kulut, mutta myös hyvä tuki standardeille ja tietoturva. Riskeiksi mainittiin mahdollinen käyttäjien vastustus sekä heikko markkinaosuus.

MS Officen vahvuuksiksi tunnustettiin hallitseva markkinaosuus, aktiivinen kehittäminen ja odotettavissa oleva käyttäjien hyväksyntä. Miinussarakkeeseen päätyivät muun muassa kalleus, tietoturvaongelmat ja osittain suljetut tiedostomuodot.

Ministeriö käytti ennestään Lotus SmartSuitea, ja sen päivittäminen olisi ollut kaikkein halvin ratkaisu. Siinä kuitenkin nähtiin niin paljon muita huonoja puolia, ettei päivitystä pidetty hyvänä vaihtoehtona.

Yli 200-sivuisen englanninkielisen väitöskirjan voi pdf-muodossa ladata luettavakseen Tampereen yliopiston palvelimelta. Se tarkastetaan 15. lokakuuta.

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös